Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Radiossa saunotaan koko lauantai – televisiossa kaksi tuntia

Onko sinun paras lapsuuden saunamuistosi linjalla saunaan-uimaan-saunaan-uimaan niin kauan kuin äiti ja isä sallivat? – Se on älyttömän hienoa, se ilo, kun järvenpintaa pitkin kuuluu rantasaunasta lasten riemu, Yle Radio Suomen Saunapäivän tuottaja Kirsi Väänänen Yleltä sanoo. Jokaisella on oma hyvä saunamuistonsa. Se voi olla vaikka kattosaunasta, miten kaupunkinäkymä kirkastuu tai haipuu vuoroin höyrystyvässä ja kirkastuvassa ikkunassa. Saunassa koko lauantai Yle Radio Suomessa saunotaan koko lauantai. Löylyttely on alkanut jo puolilta öin ja jatkuu vuorokauden vaihtumiseen saakka. Suorassa lähetyksessä on luvassa saunakierrosta, saunatarinoita ja saunamusiikkia. Värtsilässä on erakkosauna, Tampereen Ratinanniemessä on monta saunaa, Lappeenrannassa on kattosauna. Päivän aikana tavataan Kokkolassa yli 4 000 päivänä saunonut henkilö ja Helsingissä yritetään saada turisteja saunaan. Iltayhdeksän tienoilla keskustellaan aiheesta nakuna vai pyyhkeen kanssa. Ehkä jossain vaiheessa nousee esiin toinen kiihkeitä mielipiteitä herättävä asia: menetkö löylyihin kuivana vai märkänä? Uutiset kuullaan löylyjen välissä Radio Suomen Saunapäivä muuttaa kanavan ohjelmistoa jonkin verran tänään, mutta ei aivan kaikkea. Uutiset, sää, merisää ja Urheiluradio tulevat tuttuihin aikoihin. Osa muustakin ohjelmistosta pysyy paikoillaan. Maija Salmisen juontama Onnen sävel alkaa kello 7. Klassikkokäräjät , Entisten nuorten sävellahja , Tarja Närhi ja Sekahaku sekä Musiikkimatka maailmalle kuullaan löylyttelyn lomassa. Sanomassa myös Onnen sävel, Sekahaku, Klassikkokäräjät ja Saunantaitanssit Lähes kaikissa ohjelmissa on kuitenkin enemmän tai vähemmän kiukaansihinää. Onnen sävelessä Mikael Saari kitaroineen toteuttaa joitain musiikkitoiveita ja Turussa on tavoitteena sankarisauna. Klassikkokäräjät on taltioitu saunassa ja kuunneltavana on sauna-aiheisia klassikoita. Sekahaku tulee rantasaunalta. Lisäksi Toni Laaksosen Lauantaitanssit on muodossa Saunantaitanssit . Rantasauna ja uiminen -yhdistelmä on ihanuuksien klassikko, mutta kuuma sauna pakkasella, kun sinne menee kylmissään ja lämpö saa aikaan vilunväreitä – aah, huikeaa. Yle Radio Suomen Saunapäivä tulee myöhemmin lähes kokonaan kuunneltavaksi Yle Areenaan. TV1:n lähettää illalla kaksi tuntia suoraa Saunapäivä -ohjelmaa Tampereen Ratinanniemestä ja Helsingin Sompasaunalta. Yle Radio Suomi lauantai 27.7. klo 0.55 – 0.00 ja TV1 klo 19.30 – 20.30 ja 21.15 – 22.15