Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Huippusuosittu radiokanava syntyi päähänpistosta 16 vuotta sitten: ”Se oli järjetön oivallus”

Syksyllä 2003 pääkaupunkiseudun seurakuntien radiotoimittaja Riitta Kalliorinne sai idean radiokanavasta, jossa soisi vain joulumusiikki. Elettiin aikaa ennen Youtubea tai Spotifyta. Facebook ei ollut vielä edes koodina Mark Zuckerbergin Harvardin yliopiston opiskelija-asunnossa. Elettiin aikaa, jolloin joulukonsertit olivat suosittuja mutta jolloin radiokanavat eivät soittaneet joulumusiikkia oikeastaan kuin joulunpyhinä. Jos halusi kuulla teemaan sopivaa musiikkia, oli mentävä konsertteihin tai ostettava cd-levy. – Jouluradio syntyi tyhjiöön. Se oli sellainen järjetön oivallus, joka sattui syntymään minun päässäni, mutta ilman kirkon, seurakuntien rahoja ja työyhteisöä siitä ei olisi tullut mitään, Kalliorinne sanoo. Toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne kertoo oheisella videolla muun muassa, miten Jouluradio syntyi. Jouluperinne 16 vuotta myöhemmin eli joulukuussa 2018 Jouluradio oli koko maan viidenneksi kuunnelluin radiokanava. Alle 25-vuotiaissa naisissa se oli puolestaan Suomen suosituin. Harva kuitenkaan tietää, että Jouluradio on nimenomaan seurakuntien pyörittämä – ja suurimman osan vuodesta pelkästään Kalliorinteen hyppysissä. Syksystä loppiaiseen tiimissä on töissä noin kymmenen ihmistä. Erikoiseksi Jouluradion suosion tekee varsinkin se, että kirkon jäsenmäärä on samaan aikaan pienentynyt räjähdysmäisesti. Vielä vuonna 2010 kirkkoon kuului 78,2 prosenttia suomalaisista ja viime vuonna enää 69,7 prosenttia. – Ajattelen, että Jouluradion käyttö tarvitsee sellaisen aktiivisen haluamisen. Jos haluat kuunnella joulumusiikkia, siihen liittyy oma halu, että altistuu joulumusiikille. Joulumusiikin myötä joulun perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. – Siitä saa kokemuksen sukupolvien ketjusta. Jouluradio tarjoaa sitä kristillisyyttä ja kulttuuriperinnettä, mikä suomalaisilla jouluun kuuluu. Ei jouluihminen Kalliorinne itse ei ole jouluihminen. Syy löytyy lapsuudesta. Helsingin Sanomien 60-vuotishaastattelussa Kalliorinne kertoi, kuinka alkoholinkäyttö lapsuuden perheessä aiheutti surua ja tuskaa. – Itse asiassa sen Hesarin haastattelun jälkeen asia on jalostunut mielessäni, että minun jouluni ei ole sellainen, että siihen kuuluisi lahjat eivätkä välttämättä edes jouluruuat. Minulle joulu on mielentila, johon en tarvitse muuta kuin sen musiikin. Eikä sen tarvitse kestää monta päivää vaan muutamia minuutteja. – Joka vuosi joulufiilis jossain kohdassa yleensä tulee. Se ei välttämättä kestä edes minuuttia, mutta tulee sellainen fiilis, että nyt on joulu. Siihen kuuluu aina se joulumusiikki. Kansainvälistymistä vai lopetus? Nykyisin Jouluradion FM-taajuutta, yhdeksää sisarkanavaa ja verkkosisältöjä pyöritetään muutaman sadantuhannen euron budjetilla – eikä se kuulosta yhtään liioitellulta, kun Kalliorinne sanoo, että nimenomaan Jouluradio aloitti joulumusiikkitrendin. Vaikka kyse on Kalliorinteen elämäntyöstä, Jouluradion toimituspäällikkö eli ”Joulumuori” pohtii jo, voisiko yksi vaihtoehto Jouluradion tulevaisuudelle olla sen lopettaminen. Syynä on se, että tavallaan Jouluradio on jo tehnyt tehtävänsä. Jos oli tilanne reilu vuosikymmenen sitten se, ettei esimerkiksi Whamin Last Christmas -kappaletta tarvinnut juuri vältellä, nykyisin saa tehdä täyden päivätyön, jos haluaa pakoilla yhtä George Michaelin kaikkein suurinta hittiä. – Eihän me omita tietenkään joulumusiikkia, vaikka tietenkin ajattelenkin, että Jouluradio on ainoa oikea paikka kuunnella joulumusiikkia. Kaikella on elinkaarensa: Jouluradio on tavallaan tehnyt tehtävänsä. Tai sitten Jouluradio voisi kansainvälistyä. – Brändillä olisi vielä paljon varaa kasvaa ja kehittyä. Minulla on pää täynnä ideoita, kuten moni uusia joulumusiikkituotteita. Tuntuisi aika epätodennäköiseltä, että ensimmäinen vaihtoehto eli Jouluradion lopetus toteutuisi kovin pian. Todennäköisemmältä näyttää, että joulumusiikkia soittava kanava jatkaa maailman- tai ainakin Suomen-valloitusta 20-vuotispäiväänsä saakka. – Jouluradio on jo niin iso ja minä pursuan ideoita, niin toivoisin, että meillä olisi koko vuoden tiimi tätä tekemässä. Voisimme esimerkiksi olla joulumusiikin kansainvälinen ”Spotify-alusta”, joulumusiikin pesä. Vuonna 2015 Tavastialla järjestettiin Joulumusareivit. Kun kanava täyttää pyöreitä, voisi tulla jotain suurempaa. – Tietysti 20-vuotisjuhlissa olisi myös joulumusiikkikonsertti Hartwall-areenalla: se tietenkin televisioitaisiin, Kalliorinne pohtii – ja vain puoliksi leikillään.