Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kevin Gaskell sinkautti Porschen kasvuun, luotsasi huippuautomerkkejä ja nyt hän sanoo johtajille, että 300 prosentin kasvu on mahdollinen: ”Poista mutta, sille ei ole tarvetta”

Autokauppa näytti sata vuotta sitten samalta kuin tänään. Oli palvelutiski, uusimmat mallit esillä ja varaosia myynnissä. Tulevaisuudessa tällaisia autokauppoja ei enää ole, ennustaa Kevin Gaskell . Hän tietää, mistä puhuu. Brittiläinen Gaskell johti Porschen 1990-luvun nousuun vasta kolmekymppisenä, minkä jälkeen hän luotsasi Lamborghinia ja BMW:tä. Vuonna 2000 Gaskell jätti BMW:n toimitusjohtajan tehtävän, koska hän oli niin turhautunut. Bisnes ei kulkenut tarpeeksi nopeasti eteenpäin. Autoala on muutoksen keskellä, kun vaatimukset päästöttömistä ajoneuvoista kasvavat. Samalla ovat muuttuneet asiakkaiden odotukset. – Kun olin nuori, auton hankkiminen oli meille vapautta. Nuoret eivät ajattele enää niin, 60-vuotias Gaskell sanoo. Nyt oman auton sijaan voi valita kyytisovelluksen tai sähköpyörän. Autoa ei osteta, vaan sen voi vuokrata. Samaan aikaan julkinen liikenne yleistyy ja paranee koko ajan. Koko bisnesmalli käännettävä ympäri Gaskellin mukaan asiakkaiden odotukset ovat siirtyneet auton omistamisesta liikkumiseen. Se on suuri muutos, jossa autoalan täytyy olla mukana. Gaskellin mielestä autoalan yritykset voivat selvitä, jos ne muuttavat tarjoamiaan palveluita. – Autoyritysten pitää muuttua kuljetuspalveluyrityksiksi. Jos johtaisin nyt autoyritystä, miettisin Uberin kaltaista henkilökuljetusta. Miksi BMW:llä ei ole samanlaista kyytisovellusta? Ympäri maailmaa voisi olla tuhansia kuljettajia, jotka ajavat ihmisiä paikasta toiseen BMW:llä. Se on erilainen ajattelutapa. Tarjotkaa ihmisille autojen sijaan kyytejä, Gaskell sanoo. – Koko bisnesmalli täytyy kääntää ympäri. Nyt autoala ansaitsee myymällä palveluita ja autonosia. Se ei enää kannata tulevaisuudessa. Gaskell nostaa esimerkiksi Mercedes Benzin, joka on ottanut asiakseen tuottaa autoja takseiksi. Esimerkiksi Saksassa suurin osa takseista on nyt Mersuja. Sähköautojen maailmanvalloitus Polttomoottorit on pakko korvata, koska lainsäädäntö vauhdittaa siirtymistä vähäpäästöisiin sähköautoihin. Maat yksi toisensa jälkeen ovat kieltämässä uusien polttomoottoriautojen myynnin. Britanniassa on linjattu, että polttomoottoriautojen myynti loppuisi vuoteen 2040 mennessä. – Se on lyhyt aika. Silloin tuntemamme auto on 150-vuotias, ja sen aika on ohi. Autokauppojen täytyy pystyä korjaamaan sähkömoottoreita, mutta se ei vielä riitä. Gaskell muistuttaa, että vielä sähköautojen rakentaminen ja liikkuminen vaativat hiilen polttamista. Tuotanto pitäisi saada mahdollisimman vähäpäästöiseksi kautta linjan. Jos Gaskellin pitäisi hankkia nyt yksi auto loppuelämäkseen, hän ei ostaisi sitä vaan liisaisi, eli vuokraisi auton käyttöönsä tietyllä kuukausimaksulla. – Täydellinen auto olisi Volkswagen Golf, joka on ajaton, laadukas ja toimii ikuisesti. Ihanteellisesti auto olisi hybridi, koska Gaskell ajaa pidempiä matkoja kuin pelkällä sähkömoottorilla on mahdollista. Vielä ei ole tarpeeksi latauspaikkoja, jotta akun lataaminen onnistuisi matkan varrella varmasti. Gaskell uskoo, että sähköautojen maailmanvalloituksen esteenä on enää välimatka. – Kun sähköautolla pääsee varmasti 500 kilometrin matkan ilman ongelmia, kaikilla on sähköauto. Johtaja, mieti tulevaisuutta Kevin Gaskellin ansioluettelo on hengästyttävää luettavaa. Hän on sarjayrittäjä, sijoittaja, motivaatiopuhuja, johtajuusekspertti ja seikkailija. Gaskell kiertää maailmaa kertomassa yritysjohtajille, miten epävarmassa tulevaisuudessa voi menestyä. Torstaina hän luennoi Autoalan keskusliiton tapahtumassa Finlandia-talolla. Gaskellin mielestä useimpien yritysten ongelmana on se, ettei johto ajattele tarpeeksi tulevaisuutta. – Johtaja ei pysähdy ja anna tiimin johtaa bisnestä. Kun koulutan toimitusjohtajia, pidän heidät erillään yrityksen arjesta ja juoksevista asioista. Johtajan työtä on miettiä, mitä yritys voisi olla. Pitää uskaltaa unelmoida. Tätä sanontaa Gaskell toistaa kerta toisensa jälkeen: "Uskalla unelmoida". – Henry Ford sanoi jo sata vuotta sitten, että ajattelu on vaikeinta työtä, mikä on todennäköisesti syy sille, että niin harva omistautuu sille. Johtajan on pakko miettiä, minne on menossa ja tunnistaa tulevaisuus. Sitä ei pidä pelätä, koska se tulee kuitenkin. Uskaltakaa unelmoida siitä, mikä voisi olla mahdollista. Siitä menestys alkaa. Gaskellin mielestä yritykset eivät ajattele tarpeeksi pitkälle tai tarpeeksi isosti. – Kysyn yritysjohtajilta, miten yritys voisi kasvaa 30 prosenttia. He pelästyvät. Sanon, että unohtakaa 30 prosenttia. Miten yrityksesi kasvaa 300 prosenttia? He sanovat, että se on mahdotonta. Ei se ole. Jotkin johtamani yritykset ovat kasvaneet 400 prosenttia vuodessa, eivätkä ne olleet start-uppeja, Gaskell kertoo. – Suurin osa rajoitteista on itse aiheutettuja. Haluaisin tehdä niin, mutta. Mutta mitä? Poista mutta, sille ei ole tarvetta. Oppia Etelä-Afrikasta Kun BMW:n asiakaspalvelua kehitettiin Gaskellin aikana, yrityksen edustajat vierailivat paikoissa, jotka tarjosivat ensiluokkaista palvelua aina viiden tähden hotelleista lentoyhtiöihin. – Varastimme kaikki ideat ja toimme ne takaisin BMW:lle. Toiset ihmiset olivat miettineet eri puolia bisneksestä kuin me. Gaskellin mielestä oppia pitää ottaa sieltä, mistä löytyy parasta tietoa. Se voi viedä jopa Etelä-Afrikkaan. Tällä hetkellä Gaskell sijoittaa ja istuu hallituksessa muutamissa yhtiöissä, joista kolme sijaitsee Etelä-Afrikassa. Gaskell ei koskaan suunnitellut sijoittavansa Etelä-Afrikkaan. Kun hän vieraili maassa konferenssissa, muutama yritys otti yhteyttä. He tarvitsivat apua, ja Gaskell auttoi. Auttaminen muuttui sijoittamiseksi, "uusien mahdollisuuksien luomiseksi". – Jos haluaa tietää kännykkäteknologiasta ja sovelluksista, ei pidä katsoa esimerkiksi Britanniaan. Etelä-Afrikassa ollaan jo viisi vuotta Eurooppaa edellä, koska he hyppäsivät kotitietokoneiden ja kannettavien vaiheen yli. He käyttävät kaikkeen kännyköitä, Gaskell sanoo. – On hienoa käydä siellä ja nähdä, mikä on mahdollista. Sitten näen Britanniassa mainoksen, että pankkitilin voi jäädyttää puhelimella. Etelä-Afrikassa se oli mahdollista jo kymmenen vuotta sitten. Johtajan pitää olla osa tiimiä Kevin Gaskell on itse oppinut johtajana sen, ettei hän ole tärkein ihminen yrityksessä. – Johtajan pitää luoda kulttuuri, jossa ihmiset uskaltavat osallistua. Pitää antaa ihmisten esittää ideoitaan, ajatuksiaan ja ehdotuksiaan. Johtajana olen kulttuurin rakentaja. Gaskellin mukaan johtajan työtä ei ole olla paras mekaanikko, kirjanpitäjä tai markkinoija, vaan luoda ympäristö, jossa työntekijät voivat olla parhaita. – Minulla meni kauan aikaa tämän oppimiseen. Luulin, että minun täytyy olla yhtä hyvä kuin kaikki muut heidän töissään. Olen vain osa tiimiä, jossa minulla on tietty rooli. Gaskellin mielestä johtajan täytyy jakaa suunnitelmat avoimesti työntekijöiden kanssa. Jos työntekijällä on idea, häntä pitää kuunnella, huomioida ja kannustaa. – Teemme yrityksissä kovasti töitä sen eteen, että annamme ihmisille luvan olla luovia ja kokeilla. Jos jokin menee vikaan, siitä opitaan. Kannustakaa ihmisiä ottamaan riskejä. Niin siirrämme rajoja, se on johtajan työtä. Soutamalla yli Atlantin Intohimo vaikuttaa olevan Gaskellin lempisanoja. Se ohjaa häntä johtajana, yrittäjänä ja seikkailijana. Intohimon takia Gaskell on kiivennyt esimerkiksi Mount Everestille ja Kilimanjarolle. Intohimo on vienyt hänet myös pohjois- ja etelänavalle. Naparetkeilyn innoittajana oli rahan kerääminen syöpätutkimukselle, koska Gaskellin oma sisko kuoli syöpään. Nyt Gaskellin intohimona on muovin poistaminen meristä, koska hän huomasi loma-asuntonsa rannassa muoviroskan määrän. Se ärsytti. Näin ei voi jatkua. Siksi Gaskell on lähdössä joulukuussa soutamaan yli Atlantin. Tavoitteena on kerätä tempaukselle sponsorirahaa 250 000 puntaa, eli noin 291 000 euroa. Summa menee merten suojeluun keskittyneelle Plastic Soup Foundationille. – 30 vuoden päästä merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tämä täytyy pysäyttää. Mietin, miten voisin vaikuttaa, Gaskell kertoo. – Rahan kerääminen soutamalla yli Atlantin tuntui hyvältä idealta silloin, mutta nyt se jo vähän pelottaa. Onneksi liikumme kohti lämpöä, mutta Atlantilla saattaa olla myrskyjä. Atlantin ylitystä varten on suunniteltu erikoisvene, joka halkoo aaltoja. Soutajia on yhteensä viisi. Matka soutuveneellä Espanjasta Karibialle kestää noin kaksi kuukautta. Uusi vuosi ja joulu jäävät Gaskellilta tänä vuonna väliin.