Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Peltipoliisien tehtävä ei ole rahastaa viattomia autoilijoita – Nyt niitä on sijoitettu vääriin paikkoihin

Kouvolassa valtatie 6:n varrella viime viikolla käyttöön otettu uudenlainen peltipoliisi eli nopeusvalvontakamera antaa esimakua tulevasta. Jatkossa autoilijan on nykyistä vaikeampi välttyä kameran välähdykseltä ja ylinopeussakolta, jos nopeusmittari näyttää yli sallitun. Uusi kamera mittaa nopeuden ja ottaa kuvan nykyisiä tolppia kauempaa. Lisäksi tutka pystyy seuraamaan samanaikaisesti useampaa kaistaa. Äkkijarrutus tai kaistanvaihto ennen tolppaa ei välttämättä enää pelasta sakoilta. Uusia kameroita otetaan käyttöön kesän aikana lisää valtatiellä 6 ja lisäksi valtatiellä 4. Pirkanmaalle niitä ei ensi vaiheessa tule (AL 12.7.2019). Automaattinen ja siten kustannustehokas nopeusvalvonta on lähtökohtaisesti hyvä asia. Peltipoliisin pelko hillitsee monen kaasujalkaa ja voi parantaa liikenneturvallisuutta. Tästä syystä poliisi myös kertoo nopeusvalvonnastaan hyvin avoimesti ja kattavasti. Peltipoliisit eivät kuitenkaan tavoita erityisen turvallisuusriskin aiheuttavia kuljettajia kuten rattijuoppoja ja vaarallisesti ohittelevia hurjapäitä. Usein peltipoliisin uhriksi joutuu yleensä liikennesääntöjä noudattava ja muita huomioiva kuljettaja, jonka nopeus on epähuomiossa hetkellisesti ylittänyt sallitut lukemat. Armoa ei tunneta, vaikka olosuhteiden puolesta pieni ylinopeus ei aiheuttaisi uhkaa liikenneturvallisuudelle. Automaattivalvonta tuotti vuonna 2014 yhteensä noin 334 000 sakkoa tai huomautusta. Vuonna 2018 lukema oli jo yli 600 000. Peltipoliisien määrää on lisätty tuntuvasti. Väistämättä myös valtion sakkotulot ovat kasvaneet. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ajonopeudet ja onnettomuudet ovat laskeneet valvotuilla tieosuuksilla. Toisaalta liikennekuolemien ja loukkaantumisten väheneminen voi selittyä myös autojen turvallisuuden paranemisella. Ei ole kattavaa näyttöä siitä, että peltipoliisit nykyisellään parantaisivat merkittävästi liikenneturvallisuutta. Peltipoliisit tulee sijoittaa paikkoihin, joissa ne suojaavat jalankulkijoita ja varsinkin lapsia: koulujen lähelle, suojateiden tuntumaan, vaarallisiin risteyksiin. Peltipoliisit tulee merkitä etuliikennemerkillä ja niiden yhteydessä tulee näkyä nopeus, jota ne valvovat. Lisäksi niillä pitäisi valvoa punaista päin ajamista, joka on merkittävä turvallisuusriski. Nykyinen sijoittelu lähinnä maanteillä ei kestä tarkastelua, vaan ainoa johtopäätös on rahastustarkoitus. Lue lisää: Tämä valtava liikenneriski ei poliiseilla parane – puolet onnettomuuksista johtuu sairauksista, eikä terve kuski juuri kolareita aja