Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kauppakamarien karu kyselytulos: Kolmannes yrityksistä pelkää konkurssia – Lähes neljännes on kutsunut koolle yt-neuvottelut tai antanut lomautusvaroituksen

Lähes kolmasosa yrityksistä näkee koronavirusepidemian lisänneen merkittävästi konkurssin todennäköisyyttä. Valtaosa kauppakamarien kyselyyn vastanneista sanoo, että edessä on lomautuksia ja irtisanomisia. Lähes neljännes yrityksistä on jo kutsunut yt-neuvottelut koolle tai antanut lomautusvaroituksen. Yli puolet kauppakamarien jäsenyrityksistä vastaa, että koronavirusepidemia on vaikuttanut liikevaihtoon jo nyt kielteisesti. Koronavirusepidemian aiheuttama kysynnän romahtaminen on ajanut erityisesti palvelualan yrityksiä ahdinkoon. Kauppakamarin mukaan vaikutukset tuntuvat kaikenkokoisissa yrityksissä, mutta erityisesti ne iskevät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yritykset saivat antaa kyselyssä ehdotuksia tarpeellisista toimista. Yli 2 000 avovastauksen joukosta nousi neljä välttämättömiksi koettua tukitekoa. Yritykset toivoivat työnantajamaksujen ja verojen maksuaikojen pidentämistä, nopeiden rahoitusmahdollisuuksien takaamista kassakriisin varalle, lomautusten ja yt-neuvottelujen nopeuttamista sekä valtion suurempaa vastuuta sairauspoissaolojen kustannuksista. Kysely lähetettiin kaikille kauppakamarien jäsenyrityksille. Vastausaika oli 16.– 17. maaliskuuta, missä ajassa kyselyyn vastasi yli 3 800 yritystä.