Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Rekka suistui ojaan pientareen kautta Valkeakoskella – Liikenne jouduttiin pysäyttämään, paikalla oli useita pelastusyksiköitä

Täysperävaunullinen rekka suistui ojaan Pälkäneentiellä Valkeakoskella torstaina hieman ennen puolta yhtätoista aamupäivällä. Onnettomuus tapahtui lähellä Toponmäentien risteystä. Kuljettaja saatiin autetuksi pois ajoneuvosta. Hänen nähtiin kulkevan pois auton luota omin jaloin, mutta tuettuna. Häntä vietiin ambulanssilla jatkohoitoon. Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia. Paikalle saapunut FinnHemsin helikopteri poistui melko pian onnettomuuspaikalla. Helikopterin lisäksi onnettomuuspaikalla oli useita pelastusajoneuvoja sekä poliisi. Rekka meni onnettomuudessa täysin kumoon. Valkeakosken Sanomille kommentoinut silminnäkijä kuvaili, että auto suistui tieltä ilman mitään näkyvää syytä. Onnettomuuden syystä ei vielä ole tietoa. Pelastustöiden vuoksi liikenne jouduttiin katkaisemaan paikalta. Päivystävä palomestari Joonas Suikkanen kertoi noin kello 12.40:n aikaan iltapäivällä, että liikenne saatiin kulkemaan normaalisti. – Viranomaiset poistuivat paikalta. Saimme liikenteen melko nopeasti kulkemaan. Suikkasen mukaan rekka jäi vielä ojaan kumolleen. – Poliisi selvittää omistajan, joka tilaa paikalle nosturin ja hinausauton. Ojaan ajautunut auto oli ainakin osittain puulastissa. Auton polttoainetta valui jonkin verran maastoon. Päivitys 9.5.2019 kello 13.10: Päivitetty uutista kauttaaltaan uusilla tiedoilla ja päivystävän palomestarin kommentilla.