Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki haki Tampereen kilpailukykyjohtajaksi – Kaikkiaan 34 haluaa uudeksi johtajaksi

Tampereen kaupungin elinvoiman palvelualueen apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki (vihr.) jätti hakemuksensa kaupungin kilpailukykyjohtajaksi vetovoima ja edunvalvonta -palveluryhmään. Kaikkiaan hakemuksia jätettiin 34 kappaletta. Heinämäen lisäksi kilpailukykyjohtajaksi hakivat muun muassa ryhmässä jo työskentelevä EU-yhteysjohtaja Hannele Räikkönen , Suomen Itämeri-instituutin säätiön johtaja ja asiamies Esa Kokkonen , Keravan elinvoimajohtaja Mira Keitaanranta ja Pirkanmaan liiton kehittämispäällikkö Taina Ketola . Työhön kuuluu vetovoimainen elämyskaupunki -ohjelman, korkeakouluyhteistyön ja edunvalvonnan kehittäminen. Työ alkaisi syyskuun alussa. Palvelualuetta ja ryhmää johtava johtaja Teppo Rantanen kertoi aiemmin, että 6 –10 hakijaa kutsutaan mahdollisimman pian haastatteluun. Yksi ryhmän johtajapaikoista on ollut täyttämättä lähes vuoden. Silloin yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtajan paikalla ollut johtaja siirtyi muihin tehtäviin. Tehtäväkuvan viilausten vuoksi uusi johtaja saa tittelin kilpailukykyjohtaja.