Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Jyväskylän kaupunginhallitus eroamassa –Pahoinpitelystä epäilty Torssonen ei suostu eroamaan luottamustehtävistä

Jyväskylän kaupunginhallitus on eroamassa. Taustalla on murhan yrityksestä epäillyn valtuutetun ja kaupunginhallituksen jäsenen Teemu Torssosen tapaus. Torssonen ei ole suostunut eroamaan luottamustehtävistään. Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto perustaa tilapäisen valiokunnan, joka valmistelee kaupunginhallituksen erottamisen valtuuston varsinaiseen päätöksentekoon kuntalain mukaisella tavalla. Jos valtuustossa päädytään kaupunginhallituksen erottamiseen, valtuusto nimeää myös uuden hallituksen kokoonpanon. –  Valtuustoryhmät ovat hyvin yksiselitteisesti sitä mieltä, että luottamusta Torssoseen ei voi olla. Torssoseen on oltu yhteydessä, mutta hänellä ei näillä näkymin ole valmiutta itse tehdä ratkaisua, sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.). Kuntalain mukaan rikoksesta epäilty valtuutettu voidaan erottaa luottamustehtävistään, jos häntä vastaan on nostettu syyte. Torssosta vastaan syytettä ei ole, vaan hän on nyt tutkintavankeudessa. Laki mahdollistaa kuitenkin sen, että koko luottamuselin eroaa ja sen tilalle valitaan uusi. Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajat, valtuustoryhmien puheenjohtajat, kaupunginhallitus ja kaupungin virkamiesjohto pohtivat Torssosen tapausta perjantai-iltana. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kiireellisenä maanantaina. "Hyvin poikkeuksellinen ja valitettava tapaus" Mäkinen korostaa, että Jyväskylän valtuusto ei ota kantaa Torssosen syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Valtuusto arvioi hänen mukaansa kaupunginhallituksen toimintakykyä sekä sitä, nauttiiko se nykyisellä kokoonpanolla valtuuston luottamusta. –  Tämä on hyvin poikkeuksellinen ja valitettava tapaus. Olen ollut noin 20 vuotta kuntapolitiikassa, enkä ole Jyväskylässä tällaista aiemmin nähnyt, sanoo Mäkinen. Jos Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen, nimitettävään tilapäiseen valiokuntaan tulee todennäköisesti edustaja kaikista valtuustoryhmistä. Kaupunginhallituksen jäsenet eivät jääviyssyistä voi kuulua valiokuntaan. Mäkisen mukaan uusi kaupunginhallitus pyritään saamaan kokoon nopeasti. Mäkisen mukaan ei ole sinänsä ainutlaatuista, että jokin kunnan tai kaupungin lautakunnista tai jopa kaupunginhallitus eroaa ja nimitetään uudelleen. Tällaisia tilanteita on eri kunnissa ja kaupungeissa syntynyt silloin tällöin esimerkiksi vakavan luottamuspulan vuoksi. Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsän Jämsänkoskella heinäkuussa. Väkivallanteon uhriksi joutui perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja. Keskusrikospoliisi kertoi perjantaina, että kaksi miestä on vangittu murhan yrityksestä epäiltyinä. Toinen vangittu epäilty on äärioikeistovaikuttaja Tero Ala-Tuuhonen