Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomen politiikka tarvitsee nyt vakautta – Kulmunin viestintäkoulutus oli kaikin tavoin kehno hankinta

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus astui virkaansa lähes tasan vuosi sitten, torstaina 6. kesäkuuta 2019. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Joulukuussa keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni oli näkyvässä asemassa, kun Rinne joutui jättämään paikkansa. Luottamus oli mennyt. Rinteen tilalle pääministeriksi nousi Sanna Marin, mutta viisikko jatkoi yhteistyötään. Katri Kulmunin salkku vaihtui valtiovarainministeriksi. Perjantaina oli hänen vuoronsa lähteä . Kulmunin virhe oli, että hän laskutti esiintymiskoulutuksensa ministeriöllä. Ongelmalliseksi asia muodostui, kun syntyi kuva, että koulutus ei ollut pelkästään Kulmunin ministerintehtävien hoitoa varten, vaan liittyi myös rooliin puolueen johdossa. Kulmuni totesi itsekin, että oli virhe harjoitella puoluekokouspuhetta koulutuksissaan. Koulutuksiin käytettiin yhteensä yli 56  000 euroa. Vaikka historia tuntee suurempiakin konsulttilaskuja, virhe oli selvä ja ministerin asemassa olevalle henkilölle mahdoton. Puolueelle kuuluvia kuluja ei voi maksattaa valtiolla. Politiikan turbulenssin soisi kuitenkin rauhoittuvan. Nyt tarvitaan vakautta koronakriisin aiheuttaman epävarmuuden vastapainoksi. Kuluneen vuoden aikana on ollut liikaa epäluottamusta herättäviä käänteitä. Epäilykset väärinkäytöksistä tai mahdollisesta valtapelistä kulissien takana heikentävät kansalaisten luottamusta politiikkaan. Vaikka keskusta kokoontuu jo sunnuntaina päättämään Kulmunin seuraajasta, ministerin ero jättää jälkeensä varjon. Hallituskriisi tulee pahaan aikaan, sillä tällä hetkellä riittäisi varsinaisia asioitakin hoidettavaksi. Valtionvarainministeri on aina tärkeä tehtävä, mutta nyt sen merkitys korostuu. Suomen bkt:n ennustetaan supistuvan tänä vuonna jopa 8 prosenttia, työllisyystilanne on heikompi kuin aikoihin ja lisäksi taloutta yritetään saada elpymään juuri julkaistun historiallisen suuren lisäbudjetin turvin. Keskustan kannatus on ollut viime aikoina laskussa. On siis mahdollista, että puolue tavoittelee ministerinvaihdoksella myös uutta nostetta. Kulmunin kannalta tilanne on armoton. Hän kertoi hakeneensa lisää esiintymisvarmuutta, mutta joutui sen vuoksi pitämään puheen, jota tuskin kukaan haluaisi pitää. Voidaan sanoa, että hankinta oli kaikin puolin kehno. Sillä jos viestintäkoulutusta ostamalla menettää ministerinpaikkansa, niin ei se koulutus ihan onnistunut.