Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Keskellä kaupunkia taide tulee yleisön luo – ”maailman pienin repertuaariteatteri” mahtuu yhteen matkalaukkuun ja yllättää tarinoilla, jotka eivät ennen päässeet kuuluviin

Pitkä kukallinen hame, liivi ja pakattu matkalaukku. Siinä on lähes kaikki, mitä Arttu Soilumo tarvitsee muuttaakseen puiston esiintymislavaksi. Heinäkuussa puistoissa on voinut törmätä Soilumoon ja tämän teokseen, jota hän nimittää maailman pienimmäksi repertuaariteatteriksi. Siihen ei myydä lippuja tai varata paikkoja, vaan näyttelijä tarjoutuu esittämään lyhyitä esityksiä kohtaamilleen ihmisille. Matkalaukussa kulkee mukana viisi esinettä, joiden takaa paljastuu viisi erilaista lyhyttä esitystä. Yleisö saa valita niistä ensin yhden ja halutessaan vielä lisää. Valikoimassa on historiaa, tanssia, omakohtaisuutta ja erityisesti perheille suunnattua satumaailmaa. Esitykset ovat hyvin erilaisia, mutta jokaisessa ollaan jollain tapaa queerin äärellä, Soilumo kuvaa. Queer on käsite, jota käytetään esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kattoterminä tai vähemmän rajoittavana identiteettinä. Laajemmin sanalla kyseenalaistetaan seksuaalisuuden ja sukupuolen normeja ja tiukkoja rajoja. – Minulle se on tapa nähdä toisin. Teokseni haastaa heteronormatiivisuutta ja tökkii ennakko-oletuksia, joita meillä on tarinoista, ihmisistä ja maailmasta. Samalla se yrittää tarjota uusia mahdollisuuksia nähdä. Lempeää ravistelua Ohjelmisto kantaa nimeä Queer saapuu kaupunkiin! , mutta sitä katsoja ei välttämättä tiedä. Siksi sen yleisöön voi päätyä niitäkin, jotka eivät sinne tavallisesti hakeutuisi. Sitä Soilumo oikeastaan toivookin. Jos seksuaalisuuden ja sukupuolen kysymykset ovat vierasta maaperää, katuteatterista voisi oppia jotain. Ennen kaikkea tekijä toivoo, että esitys olisi sivistävän lisäksi samaistuttava. Perinteisesti valokeilassa on ollut esimerkiksi heteroiden rakkaustarinoita, ja homoudesta kirjoitetaan tragedioita. Katuteatterilla Soilumo haluaa tökkiä asetelmia, mutta lempeästi. Matkalaukun esityksistä katsoja voi toivottavasti nähdä itsensä tai löytää samaistumispintaa uusista hahmoista. – Toivoisin, että monenlaisille vähemmistöille olisi enemmän tilaa taiteessa. Aika vähän olen nähnyt omaa tarinaani näyttämöllä, Soilumo toteaa. Vaikuttava paikka Jokainen esitystilanne on hieman erilainen, vaikka käsikirjoitus pysyy kutakuinkin samana. Esitysten järjestys vaihtelee, ja välillä yltyvä tuuli tai ohi kävelevä lapsi muuttaa tunnelmaa täysin. Soilumo järjesti Näsipuistossa kaksi näytöstä, joiden aika ja paikka ilmoitettiin etukäteen. Siellä hän esiintyi kymmenille, mutta jos katsojia on yksi tai kaksi, tilanne voi olla intiimi kuin kaverien välinen keskustelu. Juuri katsojien ja näyttelijöiden yhteydessä piilee teatterin voima, Soilumo uskoo. Se antaa mahdollisuuden muiden kohtaamiseen. Hän toivoo, että tulevaisuudessa oltaisiin tarkkoja siitä, millaisia tarinoita kerrotaan. Teatteri imaisee mukaansa, ja esimerkiksi tunteisiin vetoava populismi hyödyntää esityksellisiä elementtejä. – Siksi on hassu ajatus, että teatteri ei voisi vaikuttaa. Sen merkitys täytyisi vain löytää nykypäivänä. Queer saapuu kaupunkiin! on Tampereella nähtävissä 7.8. ylioppilasteatterin Versumi-taidenäyttelyn avajaisissa sekä tulevana viikonloppuna Sorsapuistossa ja Hämeenpuistossa.