Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Poikkeuksellinen yhteisponnistus: Tampere ja järjestöt yhdistävät voimansa koronakriisin keskellä – ”Ruokakasseja jaetaan kiihtyvällä tahdilla”

Tampereen Puutarhakadulla sijaitsevan Tampereen vapaakirkkoseurakunnan portailla kiemurteli tiistaina aamupäivällä jono, jossa välimatkoja edessä ja takana oleviin henkilöihin yritettiin pitää kahden metrin mittaisina. Seurakunnan ruoka-apua tarjoavan ViaDia Pirkanmaa ry:n toiminnanjohtaja Pekka Matilainen , kertoo, että koronavirusepidemian takia ulkotiloihin siirretty ruoka-apu annetaan sitä tarvitseville ainakin toistaiseksi seurakunnan ovesta jakamalla. – Moi asia on muuttunut. Aikaisemmin ruoka-apua tarvitseva saivat valita tuotteet sisätiloissa itse, nyt kokoamme kassit valmiiksi ja jaamme ne ulkona. Myös lämpimän ruoan tarjoilu on toistaiseksi keskeytetty. Toivoa täytyy, että ihmiset noudattavat kahden metrin etäisyyttä jatkossa paremmin, jotta saamme jatkaa toimintaa edes jollakin tavalla, Matilainen sanoo. Apua tarvitsevat ovat ainakin vielä toistaiseksi Matilaiselle pääosin tuttuja kasvoja pidemmältä ajalta. Hän kuitenkin uskoo, että tilanteessa tullaan näkemään tulevien viikkojen ja kuukausien aikana muutos, kun koronavirusepidemia etenee. –Kun poikkeustila astui voimaan, laski ruoka-avun tarvitsijoiden määrä hetkellisesti. Tällä hetkellä ruokakasseja jaetaan kuitenkin kiihtyvällä tahdilla, ja määrä on kasvanut jo muutaman päivän ajan kymmenen jaettavan kauppakassin päivävauhtia. Matilainen uskoo, että todellinen piikki avuntarvitsijoiden määrässä nähdään huhti-toukokuun vaihteessa. Hänen arvionsa mukaan suurin joukko, jolle apua tullaan antamaan tulee olemaan henkilöt, jotka on jouduttu lomauttamaan tai irtisanomaan koronaviruksen takia. Hankalimmassa tilanteessa tulevat olemaan Matilaisen arvion mukaan perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat joutunet tällaiseen tilanteeseen. – Maaliskuun palkka maksetaan vielä normaalisti, mutta huhtikuun lopussa tilanne on jo toinen, kun tiliä ei tulekaan, eikä liiton rahaa tai työttömyyskorvausta ole vielä ehditty maksamaan tai pahimmassa tapauksessa hakemusta edes käsittelemään, ja siihen me nyt valmistaudumme, että voimme varmasti auttaa kaikkia, jotka ruoka-apua tarvitsevat. Järjestöt kuntien apuna Tampereella valmistaudutaan koronavirusepidemian mukanaan tuomiin haasteisiin usealla rintamalla. Näistä yksi on ruokahuollon järjestäminen poikkeustilanteessa. Tampereen kaupungin palvelujohtaja Maritta Närhen koordinoima ruoka-avun järjestäminen kaupunkilaisille tulevassa mahdollisessa kriisitilanteessa otti tiistaina ensimmäisen askeleen eteen päin, kun kaupungin sosiaalityöhön kuuluvat sekä lukuisten vapaaehtoisjärjestöjen edustajat kohtasivat toisensa etäpalaverissa. – Kaupungin ja erityisesti kaupungin sosiaalitoimen vastuulla on huolehtia siitä, että ruokahuolto pelaa poikkeustilanteessa. Jotta saimme käsityksen siitä, millainen tilanne on tällä hetkellä, ja kuinka voimme sitä kehittää kriisitilanteen mahdollisesti edetessä, kutsuimme eri toimijoita tekemään yhteistyötä. Kaupungin lisäksi palaveriin osallistui SPR, Tampereen evankelis-luterilaisen seurakunnan Ruokapankki, ViaDia Pirkanmaa sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Närhi kertoo, että Tampere päätti selvittää mittavan ruoka-apuketjun muodostamista viime viikolla sen jälkeen, kun ministeriö korosti sitä, että ikäihmisistä sekä muista haavoittuvassa asemassa olevien auttaminen on ensisijaisesti kuntien tehtävä. Toiminta laajenee Närhi korostaa, että nyt suunnitellut toimet ruokahuollon varmistamiseksi kriisin kohdatessa ovat jo toiminnassa olevia tapoja, joita kasvatetaan sekä koordinoidaan toisella tapaa tilanteen edetessä. – Vapaaehtoisia löytyy jo todella paljon, mutta kuinka työ koordinoidaan ja kaikki apua tarvitsevat kartoitetaan ja kuinka valmiit ateriat sekä ruokakassit saadaan jaettu ympäri kaupunkia, vaatii vielä työskentelyä. Närhi korostaa, että asialla ei ole vielä kiire, mutta tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti. Myös tilanteen pitkittyessä, asiat saattavat mutkistuvat. – On hyvä tiedostaa, että tällaisella kriisillä voi olla hyvinkin laajat ja pitkät seuraukset monellakin tapaa. Selvää on myös, että monen ihmisen tilanne tulee tilanteen edetessä kriisiytymään. Närhi ei osaa arvioida kuinka paljon apua tarvitsevien määrä tulee kasvamaan tulevien viikkojen tai kuukausien aikana. Hän kuitenkin lupaa, että ketään ei jätetä. – Apua tarvitsevien määrä riippuu hyvin paljon tilanteen kestosta. Myös mahdolliset uudet rajoitukset, kuten esimerkiksi mahdolliset ulkonaliikkumiskiellot tulevat kiristämään tilannetta. Nyt menemme päivä kerrallaan ja teemme niin paljon suunnitelmia valmiiksi kuin mahdollista. Lempäälä: Lempäälän tarjoaa kunnissa asuville lapsiperheille tukea jakamalla ruokakasseja sekä kylmiä koululounaita. Koululounaita ja kauppakasseja jaetaan tällä hetkellä kuntalaisille, jotka on kartoitettu ennakkoon viime viikolla. Viiden päivän koululounaat jaetaan maanantaisin. Kauppakassi kahdesti viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Tuen piiriin on mahdollista päästä ottamalla yhteyttä osoitteeseen: ruokatuki@lempaala.fi Lempäälä kartoittaa parhaillaan sitä kuinka kunta voisi tukea myös varhaiskasvatusikäisiä sekä ikäihmisiä vastaavalla palvelulla. Pirkkala: Pirkkala käynnistää keskiviikkona sellaisille yli 70-vuotiaille tarkoitetun kauppakassipalvelun, joilla ei ole mahdollisuutta saada apua kaupassa käymiseen esimerkiksi sukulaisiltaan. Kyseessä on maksullinen palvelu. Apua kaupankäyntiin tarvitsevat voivat olla puhelimitse yhteydessä puhelinnumeroon 040 133 5626 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kauppapalvelu@pirkkala.fi. Pirkkalassa avun tajoamista myös muulla tavalla on pohdittu, mutta konkreettisia toimia ei ole vielä tehty. Kangasala: Kangasala auttaa yli 70-vuotiaita ruokapalvelun järjestämiseksi. Avun saamiseksi kaupungin ikäihmiset voivat olla yhteydessä Kangasalan kauppakassi-neuvontapuhelimeen, joka on avoinna arkisin kello 8-16 välisenä aikana. Puhelinnumero on: 044 481 3075. Kangasalla on varauduttu kasvattamaan ikäihmisille kohdistettavaa ateriakapasiteettia. Ylöjärvi: Ylöjärvellä ei ole toistaiseksi tehty suunnitelmia tai järjestelyjä mahdollisen ruoka-avun ai ruoka-kuljetusten tarjoamiseksi.