Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Erik Haulan perhettä kohtasi tragedia juuri ennen vuodenvaihdetta – Haula muisti syntymätöntä tyttövauvaansa mailateipillä ja tuulettamalla taivasta kohti

Carolina Hurricanesia edustavan porilaishyökkääjän Erik Haulan ja hänen vaimonsa Kristen Haulan syntymätön tyttövauva on kuollut. Pariskunta kertoi suru-uutiset Instagram-tileillään. Lapsen oli tarkoitus syntyä toukokuussa. Hän kuitenkin menehtyi 30. joulukuuta. – Tyttövauvamme on poissa aivan liian aikaisin. Äiti ja isä rakastavat sinua aina. Emme malta odottaa, että saamme jonakin päivänä pidellä sinua taivaassa, NHL-hyökkääjä kirjoittaa. Kristen kuvailee raskauden ajan olotilaansa mahtavaksi, sillä hän ei juurikaan kokenut epämiellyttäviä oireita. Maanantain ultraäänessä paljastui kuitenkin huonoja uutisia. – Maanantaina ultraäänessä suloinen tyttövauvamme oli menettänyt vahvan sykkeensä. Joskus on vaikeaa nähdä valoa tunnelin päässä ja mennä eteenpäin, toisina päivinä voi olla vaikeampaa ymmärtää, miksi näin kävi. Hän toi kuitenkin iloa ja jännitystä elämäämme, Kristen kirjoittaa päivityksessään. – Äiti ja isä tietävät, että hänestä pidetään taivaassa huolta. Haula pelasi maanantaina Montreal Canadiensia vastaan mailalla, johon oli kirjoitettu R.I.P. 30.12.19 eli päivä, jolloin vauvan sykettä ei enää löydetty. Suomalaishyökkääjä teki ottelun voittomaalin ja hänet valittiin ykköstähdeksi. Hän tuuletti maaliaan osoittamalla sormellaan kohti taivasta. Haulat kertoivat tulevasta vauvasta vasta kahdeksan viikkoa sitten. Suomalaishyökkääjä julkaisi tuolloin kuvan parista pitelemässä ultraäänikuvaa ja kertoi vauvan olevan unelmien täyttymys. Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen tästä. Haula pelaa seitsemättä kauttaan NHL:ssä. Hän on tehnyt Carolinassa tällä kaudella 21 ottelussa tehot 11+6. Suomalainen on edustanut aikaisemmin Minnesota Wildia ja Vegas Golden Knightsia. Haula asteli Kristenin kanssa alttarille viime kesänä.