Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Taksiliiton kyselytutkimus: Uusi taksilaki murensi luottamusta takseihin – "Kaikkea epäillään, ja vähän suottakin"

Vuosi sitten voimaan tullut uusi taksilaki on heikentänyt suomalaisten luottamusta taksijärjestelmään. Näin ainakin väittää Taksiliiton teettämä kyselytutkimus, jossa on kysytty vajaan tuhannen suomalaisen odotuksia ja kokemuksia uudesta laista. Tutkimuksessa kartoitettiin suhtautumista taksialan vapautumiseen yhdeksän kuukautta lainmuutoksen jälkeen. Vastaava tutkimus tehtiin myös heti lainmuutoksen jälkeen viime heinäkuussa. Tuloksia vertailtaessa kävi ilmi, että yhdeksässä kuukaudessa vapautumiseen kielteisesti suhtautuvien osuus vastaajista kasvoi 36 prosentista 53:een. – Kyllähän se osoittaa, että epävarmuus tästä taksimarkkinasta on johtanut siihen, ettei taksiin oikein luoteta. Kaikkea epäillään, ja vähän suottakin, Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen sanoo Lännen Medialle. Harmaaseen talouteen puututtava Yksi suurimmista valuvioista, joihin pitäisi lainsäädännön korjaamisessa kiinnittää huomiota, on Taksiliiton Timo Koskisen mukaan harmaan talouden torjunta. – Siihen on ottanut verottajakin kantaa, ja on ihan ykkösprioriteetti saada se kuntoon. Jos ei saada, kilpailutilanne vääristyy merkittävästi. Silloin rehellisten yrittäjien on vaikea pärjätä markkinassa, jossa joku jättää yhteiskunnan vastuut ja velvoitteet hoitamatta, Koskinen sanoo. Koskinen viittaa tilastoihin, joiden mukaan uusia taksiliikennelupia on myönnetty uudistuksen jälkeen nelisen tuhatta. Loppuvuoden aikana arvonlisäverorekisteriin oli kuitenkin ilmoittautunut vain 165 uutta taksialan yritystä. Taksialalta kertynyt arvonlisäverokertymä pienentyikin kaikkina muina kuukausina paitsi viime vuoden heinäkuussa. Marin ei kommentoi kyselyä Koskisen mukaan taksialalla ollaan toiveikkaita sen suhteen, että taksilainsäädäntöä saataisiin nykyisellä hallituskaudella korjattua. – Hallitusohjelmaan on kirjattu 20 konkreettista asiaa harmaan talouden torjunnasta, ja tämä on niistä yksi. Myös julkisuuteen saadut ministerilausunnot ovat viestineet, että halukkuutta korjauksiin löytyy. Koskinen lausui tämän maanantaiaamupäivällä vielä ennen Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) iltapäivällä julkaisemaa tiedotetta. Tiedotteessa kerrotaan, että liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) on käynnistänyt työn taksisääntelyn ongelmien korjaamiseksi. – Havaittuihin ongelmiin tullaan puuttumaan, Marin toteaa tiedotteessa. Lännen Median tavoittama Marin ei kuitenkaan kommentoinut Taksiliiton kyselytutkimusta. – Ajankohta lainsäädäntöhankkeen käynnistämiselle on todennäköisesti vuodenvaihteessa, Marin kertoo tekstiviestitse. Tiedotteen mukaan liikennepalvelulain vaikutuksia arvioidaan kuluvan vuoden aikana niin Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, Verohallinnossa kuin Traficomissakin. Vaikka kritiikkiäsataa, on uudessa taksilaissa havaittu Koskisen mukaan hyviäkin puolia. – Onhan tämä antanut yrittäjille paljon vapauksia. Ennen oli ajovelvoite, päivystysvelvoite, asemapaikkavelvoite ja säädelty hinta. Nyt yrittäjä voi vapaammin päättää, missä, milloin ja miten hän toimii markkinoilla. Vapauksien mukana tulee myös vastuuta. Luottamus vaatii myös yritysten panosta. – Laadukkaalla palvelulla sitä luottamusta luodaan. Kuljettajan rooli on ilman muuta keskeinen. Kuluttajaliitto: Tarvitaan älypuhelinsovellus Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell allekirjoittaa Taksiliiton väitteen luottamuksen vähenemisestä. Hän kuvaa hallitusohjelman kirjauksia yleisluontoisiksi mutta oikeansuuntaisiksi. – Uudistuksessa oli paljon kannatettavaa, mutta myös asioita, joissa mentiin liian pitkälle. Taksilla ajaminen tuntuu nyt usein aiempaa kalliimmalta ja turvattomammalta. Beurling-Pomoell nostaa keskeisemmäksi uudistustarpeeksi taksien hintojen laskemisen. Hänen mukaansa niitä on nostanut kilpailuttamisen vaikeus. – Hintojen vapauttaminen ei auta, jos ihminen ei pysty kilpailuttamaan niitä minuutissa. Nyt siihen ei ole mitään tapaa, jos ei halua juosta taksista toiseen. Ratkaisuksi Beurling-Pomoell ehdottaa älypuhelinsovellusta, joka mahdollistaisi tarjousten nopean pyytämisen ja vertaamisen eri taksiyhtiöiltä. Hän ei kuitenkaan usko, että tämä voisi syntyä hallituksen toimilla. – Valtio tuskin tekee sellaista. Sovelluksen pitäisi tulla markkinatoimijalta, joka ottaa itselleen osuuden tilauksesta.