Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara ilmoitti vaalikoneissa, että hänellä on korkeakoulututkinto – Näin ei ole

Kansanedustaja Tiina Elovaara (sin.) ilmoittaa ainakin Aamulehden ja Ylen vaalikoneissa, että hänellä on korkeakoulututkinto. Tämä ei pidä paikkaansa. Eduskunnan sivuilla Elovaara ilmoittaa olevansa ammatiltaan opiskelija ja koulutukseltaan kasvatustieteiden ylioppilas. Elovaara on suorittanut opintoja ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa, mutta ei ole valmistunut kummastakaan. Soitto Tampereen ammattikorkeakouluun paljastaa, että Elovaara on opiskellut liiketaloutta. Tampereen yliopistosta puolestaan kerrotaan, että Elovaara on aloittanut kasvatustieteiden opinnot syksyllä 2010, mutta ei ole valmistunut kandidaatiksi – maisterista puhumattakaan. – Meidän yliopistostamme hänellä ei ole mitään tutkintoa, opintotoimistosta kerrotaan. Elovaara on siis koulutukseltaan ylioppilas. Ainakin Aamulehden ja Ylen vaalikoneissa Elovaara kuitenkin ilmoittaa, että hänellä on korkeakoulututkinto. "Opiskelija olisi ollut ehkä paras” Elovaara sanoo täyttäneensä sekä Aamulehden että Ylen vaalikoneen tiedot itse. Olet koulutukseltasi ylioppilas. Miksi ilmoitat vaalikoneessa, että sinulla on korkeakoulututkinto, jota sinulla ei ole? – Mä en muista nyt tarkalleen niitä valintavaihtoehtoja, mutta jos siellä olisi ollut opiskelija, niin se olisi ollut ehkä paras, Elovaara sanoo. – Mulla on siis se tilanne, että olen opiskellut kahdessa korkeakoulussa ja mulla on tavallaan yhden tutkinnon verran opintoja, mutta ei yhtä tutkintokokonaisuutta. En tiedä, kumpi sitten antaa todenmukaisemman kuvan. Mielestäni se antaa selkeämmän kuvan, kun on kuitenkin korkeakouluopintoja takana kahdestakin laitoksesta. Ylen vaalikoneesta vastaavan tuottajan Ville Seurin mukaan ehdokkaalle annettiin vaalikoneessa viisi vaihtoehtoa: peruskoulu, ammattitutkinto, ylioppilas, korkeakoulututkinto tai joku muu. Miksi et valinnut näistä vaihtoehdoista ylioppilasta, joka siis olet? – Kyllä, kasvatustieteiden ylioppilas on virallisesti nimike. Kandidaatin tutkintoa teen tänä vuonna. Koetko, että olet antanut virheellistä tietoa, kun yhtenä vaihtoehtona oli kuitenkin ylioppilas? – No, tämä on vähän just, kun nämä vaalikoneet ovat tällä tavalla, että ne valinnat... se olisi aina hyvä, että siihen pystyisi kirjoittamaan. Oletko sitä mieltä, että korkeakoulututkinto on todenmukaisempi vaihtoehto kuin ylioppilas? – No, mulla lukee virallisissa vaalijulisteissa kasvatustieteiden ylioppilas. Että ei me kyllä mitään harhaanjohtavaa tietoa haluta antaa. Siitä jää silloin se puoli pois, että on aika paljon opintoja takana. Virallisesti olemme ilmoittaneet vaalimainoksiin, että olen kasvatustieteiden ylioppilas. Elovaara sanoo, että Ylen vaalikoneessa voisi yhtä hyvin lukea ”ylioppilas”. Hän ei tiedä, ovatko kyseiset tiedot vielä muokattavissa. – Virallinen nimikkeeni vaalijulisteissa on kasvatustieteiden ylioppilas. Vaalikonevaihtoehdoissa nämä ovat välillä vähän haastavampia, Elovaara sanoo. Elovaara pahoittelee virhettään myös Twitterissä: Aamulehden vaalikoneen pääset tekemään täällä . Päivitys 5.4. kello 18.18: Elovaara otti uutisen julkaisun jälkeen Aamulehteen yhteyttä ja pyysi korjaamaan hänen koulutustietonsa Aamulehden vaalikoneeseen.