Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Papun rusettipipo johti kulttiin, jonka vuoksi olin valmis jonottamaan nettikaupassa ja jonossa toivoen, että vielä minun vuorollani olisi jotain jäljellä

Kaikki alkoi Papun tummanharmaasta rusettipiposta. Tytär oli hädin tuskin kuukauden ikäinen, kun bongasin ihanuuden Tampereen Designtorilta. Silloin hankintaan ei liittynyt sen suurempaa ajatusta kotimaisten ja paikallisten tekijöiden suosimisesta. Ostin pipon, koska se oli kaunis. Enpä olisi arvannut, millaiseen kulttiin tuo viaton asuste veti mukaansa. Isorusettinen pipo vauvan päässä keräsi sen verran ihailua, että sen tekijäkin alkoi kiinnostaa. Koska lapsi oli esikoiseni, en ollut pahemmin tutustunut lastenvaatemuotiin. Silloin paikalliset muotibrändit eivät olleet vielä samalla tavalla tunnettuja kuin nykyään. Ne olivat verrattain pienen piirin juttuja. Rusettipipo avasi portin uuteen maailmaan, jossa pärjäsi muun muassa sanoilla Vimma, Mainio ja Gugguu. Näitä kaikkia lastenvaatemerkkejä yhdisti se, että ne olivat kekseliäitä, kestäviä, kotimaisia ja niiden jälleenmyyntiarvo oli niin hyvä, että vaatteesta raaski maksaa markettivaatetta enemmän. Ei mennyt kauaa, kun olin mukana useammassa kuin kymmenessä Facebookin lastenvaatekirppisryhmässä, joissa käytetyt merkkilastenvaatteet vaihtoivat omistajaa. Opin käyttämään sappisaippuaa niin, että ruualla sottaavan taaperon vaatteet olivat myyntihetken koittaessa jälleen priimakunnossa. Opin sen, että lastenvaatteissakin on klassikkoja, joiden hinta voi nousta todella korkeaksi. Sittemmin olen esimerkiksi jonottanut nettikauppaan (kyllä, nettikauppaankin pääsi ostoksille vuoronumerolla) ja seisonut nokialaisessa tehdashallissa pitkässä kiemurtavassa jonossa toivoen, että laareissa olisi vielä jotain jäljellä, kun tulee minun vuoroni. Kuten niin monelle muullekin lastenvaatehullulle käy, villitys ei jäänyt lastenvaatteisiin. Pian minullakin oli äitiunivormu, johon tuohon aikaan kuuluivat musta tunika, mieluusti Papun Kanto-mekko, Papun raitalegginssit tai Vimman lettilegginssit ja Uhanan pisarakorvikset. Kun lasten syntymästä ja kotona vietetyistä vuosista oli kulunut riittävästi aikaa, äitiunivormu vähitellen jäi. Lastenvaateharrastuskin siirtyi vähän taka-alalle. Jotain tästä kaikesta jäi käteen: ymmärrys siitä, että Suomessa ja etenkin Tampereen seudulla tehdään hienoa työtä designin eteen, niin lasten kuin aikuisten. Monet niistä merkeistä, jotka tulivat tutuiksi lastenvaatevillityksen kuumimpina vuosina, ovat jääneet oman vaatekaapin kulmakiviksi. Osaan niistä pääsee tutustumaan Designtorilla, joka järjestetään jälleen tänä viikonloppuna Tampereen Tullikamarilla. Kirjoittaja on Aamulehden tuottaja.