Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tapparan taustayhtiö teki koronasta huolimatta voittoa jo kahdeksatta kertaa peräkkäin

Tapparan taustayhtiö Tamhockey oy teki huhtikuussa päättyneellä tilikaudellaan yli 14 000 euroa voittoa koronaviruksen kurituksesta huolimatta. Yhtiö teki positiivisen tuloksen jo kahdeksannen kerran peräkkäin. Yhteensä näinä vuosina tulosta on syntynyt yli 2,8 miljoonaa euroa. Tilikauden liikevaihto oli 8,55 miljoonaa, joka on noin puoli miljoonaa edelliskautta pienempi. Liikevaihdon ja tuloksen lasku edelliskaudesta johtuu koronaviruksen vuoksi saamatta jääneistä tuloista, kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Pelien keskeytyessä yhtiö ei pystynyt myöskään hyödyntämään merkittäviä investointeita, joita se teki Tapparan joukkueen vahvistamiseksi. Pääomaa yhtiöllä on noin 3 miljoonaa euroa, joka vastaa suurin piirtein edellisvuotta. Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiö on järjestänyt suunnatun osakeannin Aleksander Barkoville , Chaim ”Poju” Zabludowiczille sekä toimitusjohtaja Mika Arolle . Barkov lähti kasvattajaseuransa tukijaksi ostamalla noin 10 prosenttia yhtiön osakkeista. Barkovista tuli sijoituksen jälkeen kolmanneksi suurin osakas. Osakeannin avulla haluttiin turvata investoinnit, joita tarvitaan uudelle areenalle siirryttäessä. Tapparan henkilöstön kanssa sovittu palkanalennus ja Business Finlandilta saatu tuki eivät ole mukana huhtikuun tilinpäätöksessä, vaan ne kohdistuvat toukokuussa 2020 alkaneelle kaudelle.