Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Seuturatikka pelastaisi Ylöjärven – Jättäytyminen sen ulkopuolelle tekee Ylöjärvestä taantuvan pussinperän

Ylöjärveläinen varavaltuutettu Leena Risku kirjoitti seuturatikasta (AL 13.9) sekoittaen käsitteitä ja pohjaten vääriin uskomuksiin. Ensinnäkin lähijuna ei nykyisellä raidekapasiteetilla ole varteenotettava arkiliikkumisen joukkoliikenneratkaisu Ylöjärven osalta. Lähijunan vuoroväli olisi ruuhkaisella pääradalla niin pitkä, että se ei palvelisi ylöjärveläisten joukkoliikenteenä. Lähijuna mahtuisi kulkemaan vain pari kertaa päivässä. Ratikkaan pääsisi nousemaan useita kertaoja tunnissa. Lähtökohta joukkoliikenteen kokonaisratkaisussa, on että joukkoliikenteen palvelut paranevat. Ratikka Ylöjärven keskusta-alueella parantaa joukkoliikenteen kehittämismahdollisuuksia myös taajamiin ja kyliin. Seuturatikalla saadaan saumaton yhteys Tampereen seudun työssäkäyntialueeseen sekä ennen kaikkea Ylöjärven asukasmäärän radikaali kasvu, joka puolestaan kerryttää verotuloja ja mahdollistaa palveluiden järjestämisen myös tulevina vuosikymmeninä. Jättäytyminen tämän joukkoliikenneratkaisun ulkopuolelle tekee Ylöjärvestä taantuvan pussinperän. Ylöjärven kaupunginvaltuusto ottaa kantaa ratikan reittivaihtoehtoihin tämän vuoden aikana. On kaukonäköistä mahdollistaa kaavavarauksin tämä nopea, esteetön ja ilmastoystävällinen liikkumisratkaisu myös Ylöjärvelle. Onneksi niin seudulliset kuin maakunnalliset selvitykset puoltavat sitä, mikä takaa asumisen mahdollisuuksien kasvun Tampereen rajan tuntumassa.