Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Taloushaaveet ovat hallituksen vaikein rasti

Mitään ei ole sovittu, ennen kuin kaikista yksityiskohdista on sovittu. Tämä vanha viisaus kannattaa pitää mielessä, kun arvioi uuden hallituksen syntymistä. Hallitusneuvotteluja vetävä Antti Rinne (sd.) kertoi torstaina näyttävästi, että puolueet ovat päässeet sopuun sosiaali- ja terveysuudistuksen raameista. Suomeen syntyy 18 maakunnan pohjalle rakentuva sote-uudistus, missä palvelujen järjestämisvastuu on julkishallinnolla. Sote-kuviolla saatiin keskusta pysymään neuvottelupöydissä, mutta neuvottelijoilla on edessään vieläkin vaikeampi rasti. Miten rahoitetaan kaikki vaalilupaukset, kun talouden kestävyysvaje ei ole kadonnut minnekään ja julkistalouden menot ovat arvioiden mukaan vuonna 2023 noin 1,6 miljardia euroa tuloja suuremmat. Eikä tässä vielä kaikki. Suuriin väylähankkeisiin on löydyttävä tulevina vuosina rahaa sadoista miljoonista miljardeihin euroihin. Tässä yhtenä vaihtoehtona on ollut velkaraha. Keskusta on pitänyt ainakin toistaiseksi kiinni vaatimuksestaan, että julkisen talouden on oltava tasapainossa vaalikauden lopulla. Lisähaastetta tuo se, että etenkin vasemmiston mukaan kansalaisten menoja koskevat leikkauslistat ovat poissa laskuista, eikä palkka- ja eläkeveroja aiota korottaa. Työkalupakista ovat nousemassa etenkin listaamattomien yritysten osinkoveron korotus sekä säätiöiden ja rahastojen lähdeveron käyttöönotto. Lisäksi haetaan tiettävästi säästöjä sieltä täältä julkishallinnosta. Neuvottelijat laskevat toiveikkaasti, että jakovaraa tulee lisää noin kaksi miljardia euroa, jos työllisyysaste nousee nykyisestä 73 prosentista 75 prosenttiin. Maailmantalouden tilanne on tällä hetkellä kuitenkin epävarmempi kuin aikoihin etenkin USA:n ja Kiinan kauppakiistan ja Iso-Britannian brexitin vuoksi. Hallituksen pitää ennemminkin varautua synkkeneviin aikoihin. Holtiton lisävelan ottaminen voi kääntyä painajaiseksi hyvinkin pian, jos maailmantaloudessa puhkea kriisi. Osa lisämenoista aiotaankin kattaa valtion omistamien yhtiöiden osakkeita myymällä. Tämä on kannatettava vaihtoehto silloin, kun raha laitetaan tuottavaan kohteeseen, mutta pysyviä syömävelkoja näin ei voi kuitata. Rahat voi syödä vain kerran. Kestävää rahaa tulee vain menestyvien yritysten kautta. Tämä kannattaa muistaa haaveilun sijaan.