Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Poliisi ajoi Porvoon ampujia takaa panssaroidulla Mercedes-Benzillä – Samanlaista erikoisvarusteltua ajoneuvoa esitellään Tampereella lauantaina

Poliisin panssaroitu erikoisvarusteltu Mercedes-Benz esittäytyy yleisölle lauantaina Tampereella. Samanlainen järeä ajoneuvo nähtiin uutiskuvissa Porvoon poliisiampujien takaa-ajon yhteydessä viime sunnuntaina. Luodeilta suojaava panssaroitu kulkupeli osoitti samalla tarpeellisuutensa, sillä poliiseja kohti ammuttiin myös takaa-ajon aikana. – Panssaroidut autot on tarkoitettu poliisin omaksi suojaksi, kun meidän on mentävä vaarallisiin tilanteisiin auttamaan kansalaisia. Näin se voidaan tehdä viiveettä, komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisista kertoo. Aikaisemmin suojaksi on jouduttu pyytämään Paseja virka-apuna Puolustusvoimilta. – Poliisilla on Suomessa vuosittain tuhansia tehtäviä, joissa on jo etukäteen tieto siitä, että mukana on ampuma-ase. Näin voimme varautua niihin jo ennalta. Hevi-mersu painaa tonneja Poliisi kutsuu luotisuojattuja panssariajoneuvojaan nimellä ”Hevi”. Kuorma-autoksi rekisteröidyn auton tarkka malli on Mercedes-Benz G280 CDI LAPV (Light Armored Patrol Vehicle) 5.4. Hevi-mersu on runsaat kaksi metriä korkea ja painaa peräti 5,4 tonnia. Nelivetoisessa autossa on korkea maavara. Autot kulkevat turbolla varustetulla V6-moottorilla. – Luotisuojauksen vuoksi painoa on paljon ja se on suhteellisen ylhäällä, joten ajo-ominaisuudet eivät ole kovin hyvät, Nykopp kertoo. Autoissa on hälytys- ja radiojärjestelmät sekä tietokoneet, kuten muissakin poliisiautoissa. Poliisihallitus tilasi alkuvuodesta näitä autoja yhteensä 15 kappaletta mittatilaustyönä Veholta maan poliisilaitosten käyttöön. Yksi auto maksaa lähes 400  000 euroa. Sisä-Suomen poliisilaitokselle Hevi-mersuja saatiin kaksi. Pirkanmaa sai omansa jo toukokuussa, ja Keski-Suomeen on tulossa toinen vielä loppuvuodesta. Normaalissa käytössä Panssariauto on Pirkanmaalla poliisin normaalissa käytössä ja voi siis tulla vastaan, kun poliisi partioi tapahtumissa, teillä ja kaduilla. – Näin auto on liikenteessä ja valmiina lähtöön, kun tarve tulee, Nykopp kertoo. Yönsinisen auton kyljissä lukee poliisi ja niissä on myös poliisin miekkalogot. ”Möhkö-mersuun” voi käydä tutustumassa Tampereen pääpoliisiasemalla Sorinkatu 12:n pihalla kello 10–14. Näytillä on myös poliisin mönkijä ja vesijetti. Mönkijää poliisi käyttää liikennevalvontaan sekä valvoessaan puistoja tai etsiessään kadonneita maastosta. Vesijetillä työskentelevä poliisi on usein venepoliisin työparina. Vesijetillä poliisi pääsee mataliinkin paikkoihin esimerkiksi puhalluttamaan veneilijöitä. Lauantaina kello 12–14 on mahdollisuus kurkistaa myös poliisin putkaan ilman, että joutuu jäämään sinne. Poliisin päivää vietetään lauantaina 31. elokuuta koko Suomessa. Tampereella tapahtumapaikkana on pääpoliisiasema kello 10–14. Sorinkatu 12:n pihalla on esillä poliisin kalustoa, kuten panssari-mersu, mönkijä ja vesijetti. Poliisikoiranäytös on Hatanpään valtatie 16:ssa alapihalla kello 12. Poliisiputkat ovat avoinna kello 12–14. Poliisiaseman auditoriossa kuullaan tietoiskuja turvallisesta netin käytöstä ja annetaan turvallisuusvinkkejä ikäihmisille. Lupa-aulassa esitellään sähköistä asiointia ja ajanvarausta. Lupapalvelutiskit ovat avoinna ajan varanneille. Esitysten välissä esiintyy poliisiammattikorkeakoululaisten bändi Anemone Hepaticas.