Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mönkijäkuski ajoi railoon, ajoneuvo päätyi järven pohjaan Mänttä-Vilppulassa – Pelastuslaitos tavoitti kuljettajan puolentoista tunnin kuluttua

Pirkanmaan pelastuslaitos on tavoittanut mönkijäkuskin, jonka epäiltiin pudonneen jäihin. Pelastuslaitos sai ilmoituksen ihmisen pelastamisesta Mänttä-Vilppulan Lehtisenniementielle lauantaina kello 17.13. Ilmoittaja kertoi nähneensä Ukonselän jäällä, noin 1,5 kilometriä Kolhosta länteen kaksi mönkijää, joista toinen olisi ajanut railoon. Tämän jälkeen toinen mönkijöistä oli ilmoittajan mukaan poistunut paikalta. – Kun havainnoitsija meni railon reunalle ja sen reunalla on ollut pari kypärää, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen . Hiltunen kertoo mönkijän olevan noin 8,5 metrin syvyydessä. Pelastuslaitos sai noin puolentoista tunnin selvitystyön ansiosta yhteyden mönkijäkuskeihin. Kummatkin ovat kunnossa. Toinen mönkijä oli pudonnut jäihin, mutta kuski onnistui pääsemään pois kyydistä ja pelastautumaan jäälle ennen kuin ajoneuvo upposi. – Siinä oli toinen lahje kastunut, ei mitään vakavampaa, kertoo päivystävä palomestari Johannes Valkama. Kuskit poistuivat paikalta toisella mönkijällä. Valkaman mukaan pelastuslaitos ei nosta mönkijää järvestä, vaan asia päätyy todennäköisesti omistajan hoidettavaksi. Paikalle oli matkalla pelastuslaitoksen sukeltajia Tampereelta, mutta he kääntyivät takaisin, kun mönkijöiden kuskit oli tavoitettu. Päivitys 14.3.2020 kello 19.13: täydennetty tiedolla mönkijäkuskin löytymisestä.