Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

30 vuoden aikana oppii huomaamaan, millainen heimojen sulatusuuni Tampere on – mutta minne katosi nääs?

Voin vain kiitollisena todeta, kuinka antoisaa on ollut katsoa ihan keskeltä, mutta kuitenkin sivusta Tampereen muutosta 30 viime vuoden aikana. Ei ole sama kaupunki tämä enää ei kuin 3. syyskuuta 1987, kun Datsun 100A kaarsi ensimmäistä kertaa vaivalloisesti toiviolaisen alivuokralaisasunnon pihaan muuttokuorma ahtaassa takakontissa. Olen nyt onnistunut asumaan Tampereella ja sen liepeillä 32,5 vuotta ilman, että olen päässyt oikeasti tutustumaan tamperelaisuuden sieluun. Vielä 1980-luvulla Tampereen murretta kuuli lähes kaikkialla, nyt ei enää juuri missään. Tulee mieleen ainoastaan yksi virkeä eläkeläismies, joka vielä käyttää sujuvasti nääs-tehostetta (engl. well) toimittaessaan asiaansa. Kuten arvaattekin, tämän kauniin ilmaisun kuulee Rauhaniemen kansankylpylän pukuhuoneessa. Sen sijaan huomaan eläneeni koko tähänastisen aikuisikäni suomalaisten heimojen sulatusuunissa. Ensin yliopistolla, jossa olivat lähes kaikki maan osat tasavahvasti edustettuna Lappia ja Kainuuta myöten. Turkulaisia ja helsinkiläisiä oli vähemmän. Sitten yli 30 vuotta työelämässä satakuntalaisten, eteläpohjalaisten, lappilaisten, savolaisten ja kymenlaaksolaisten sujuvassa sekamelskassa. Vähemmistö on ollut syntyperäisiä tamperelaisia ja heidänkin sukujuurensa yleensä muualla Suomessa. Voin vakuuttaa, että heimoerot tuntuvat ja näkyvät. On ollut hersyvän hauskaa seurata aitoa eteläpohjalaista uhoa ja tarmokkuutta. Länsisuomalainen pedanttisuus ja tosikkomaisuus eivät ole aina naurattaneet, mutta ovat antaneet arvokasta lisäymmärrystä sille, kuinka helppoa huolettomana ja tahdosta riippumattomaan joutilaisuuteen taipuvaisena savolaisena on tässä elon päiviä kuluttaa. Lappilaiset ovat oma lukunsa. Samanlaista juurevuutta ja kiivautta ei näe kenessäkään muussa. Sitten ovat nämä yleensä melko ympäripyöreät keski- ja pohjoispohjalaiset, joissa lähinnä ärsyttää se, että vääntävät kun-sanan ko- tai kö-muotoon. Hauskinta on olla lähellä niitä, joiden esi-isät ovat rajantakaisesta Karjalasta. Pilke periytyy. Jos ei savolaisena pääse kovin usein omiensa joukkoon satojen kilometrien päähän koilliseen, voi aina pistäytyä Ikaalisissa tai Kihniössä. Itse asiassa ei tarvitse ajaa tuntiakaan Tampereelta, kun elämä alkaa näyttää leppoisat puolensa. Ihan kuin kotona. Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö