Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Pääkaupunkiseudun derby on samalla kärkikamppailu – Honka pakkovoiton edessä

Päivän kiinnostavin peli Maanantain ykkösottelussa estradille nousevat naiset, kun Naisten Liigassa nähdään odotettu kärkikamppailu HJK:n ja Hongan välillä. Molempien joukkueiden mestaruushaaveet kokivat kauden alla ison buustin, kun hallitseva mestari PK-35 joutui jättäytymään sarjasta. Vantaalaisille ei tammikuussa myönnetty lisenssiä tulevalle Naisten Liigan kaudelle. Syynä olivat taloudelliset ja oikeudelliset kriteerit, joiden vuoksi joukkue joutui jatkamaan pelejään sarjapykälää alempana (naisten Ykkösessä). HJK ja Honka ovat käyttäneet tilanteen hyväkseen, sillä joukkueet löytyvät sarjataulukon kärjestä. HJK on naisfutiksen menestyksekkäin suomalaisseura kautta aikain. Joukkue on voittanut pääsarjan 22 kertaa, Suomen Cupin 17 kertaa ja Liigacupin kolmesti. Lukuisista liigamestaruuksista huolimatta sarjamenestys on karttanut viime vuosina, sillä edellinen Naisten Liigan voitto on vuodelta 2005. Honkaa ei olla nähty mestaruusjuhlissa yhtä usein kuin HJK:ta, mutta edellinen mestaruus löytyy silti vain parin vuoden takaa. Tuolloin joukkue ratkaisi mestaruuden kauden viimeisen ottelun viimeisellä peliminuutilla, kun Anna Auvinen tykitti pallon PK-35:n verkkoon. Auvinen nähdään myös tänään viheriöllä, mutta paidan väri on vaihtunut sinivalkoisen HJK:n nuttuun. Seurahistoriansa aikana Honka on juhlinut SM-kultaa (naisten liiga) yhteensä neljä kertaa, jonka ohella Suomen Cup on voitettu kolmesti ja Liigacup kahdesti. HJK on ollut kuluvalla kaudella voittamaton, kun joukkue on 12:sta sarjaottelusta voittanut 11 ja pelannut kerran tasan. Sarjajohto Honkaan nähden on venynyt jo yhdeksään pisteeseen, jonka myötä espoolaiset ovat jo lähes pakotettuja metsästämään pisteitä Telia 5G areenalta. Päivän paras vetovihje Päivän vihjeessä uskotaan Hongan mahdollisuuksiin. Honka on ollut mahtava vierasotteluissaan, eikä ole hävinnyt tällä kaudella vielä peliäkään. HJK:ta vastaan espoolaiset ovat olleet viime vuosina niin ikään teräviä, sillä kahtena edelliskautena HJK ei ole kyennyt voittamaan Honkaa kotikentällään. Myös pidempiaikainen historia puhuu Hongan puolesta. Joukkueet ovat kohdanneet historiansa aikana 33 kertaa, joista Honka on voittanut peräti 15. HJK:n voittosaldo on vain kahdeksan ottelun mittainen, kun taas kymmenen kertaa peli on päättynyt pistejakoon. HJK:n kotisaldo on eittämättä vakuuttava, mutta joukkue ei ole kohdannut vielä Hongan kaltaista vastustajaa. HJK:n hyökkäyspeli on toiminut alkaneella kaudella paremmin kuin kellään muulla. Raitapaidat ovat iskeneet kauden 12:ssa ottelussa 32 maalia, joka on selvästi sarjan suurin lukema. Honkaa vastaan maalinteon pitäisi olla vaikeampaa, sillä espoolaisten puolustus on ollut maalien valossa liigan pitävin. Veikkaus on asettanut HJK:n jättisuosikin asemaan ja näin ollen vastapelit tahtovat kiinnostaa. Honka voittaa ottelun noin kerran neljästä, joten vierasjoukkueen kertoimista (4,75) löytyy hyvin ilmaa (kohde 8018). Päivän muut pelit: ei pelejä