Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Teiskosta löytyi järven rannalta tuoreita kantarelleja –  osa oli aivan käyttökelpoisen näköisiä

Jo on aikoihin eletty, totesivat kantarellit ja ryhtyivät kasvamaan keskellä talvea Teiskossa. Tamperelainen Irja Rajala yllättyi Löytänänjärven rannalla, kun hän havaitsi mökillään syömäkelpoisia kantarelleja. – Niitä oli puolisen litraa. Suurimpien lakit olivat kookkaimpia kuin kahden euron kolikot. Yleensä samalta paikalta löytyy syksyllä sieniä. Viime syksynä niitä ei kuitenkaan ollut. Rajala ei tehnyt sienistä ruokaa, sillä varsinkin isoimmat olivat jäätyneen näköisiä. Aivan pienet olivat moitteettomia ja käyttökelpoisen näköisiä. Isompia kantarelleja olivat ilmeisesti yöpakkaset päässeet puraisemaan. Oletko nähnyt leudosta talvesta sekaisin menneitä kasveja? Lähetä meille tiedot ja kuva osoitteeseen moro@aamulehti.fi.