Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaalla on todettu 13 uutta koronavirustartuntaa – tällä viikolla yhteensä 73 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) koronaseurannan mukaan todettu perjantaina 13 uutta koronavirustartuntaa. Tays kertoo Twitterissä, että Fimlab tutki eilen 1 075 näytettä. Tays on ilmoittanut tällä viikolla yhteensä 73:sta uudesta koronatartunnasta. Viime viikolla tartuntoja oli yhteensä 38. Fimlab tviittasi perjantaina, että koronatutkimuksen tulosta joutuu odottamaan nyt keskimäärin noin kolme vuorokautta. Tämä johtuu suurista näytemääristä ja positiivisten näytteiden osuuden kasvamisesta. Suuntaa-antava koronamittari näytti perjantaina 64 tunnin, eli vajaan kolmen vuorokauden odotusaikaa. Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on nyt Taysin tilastojen mukaan todettu kaikkiaan 509 koronatartuntaa.