Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sarjakuvaan pohjaava pohjoismainen jumaltarina on kylmäkiskoisen totista lasten fantasiaa, josta uupuu tyystin seikkailun riemu

Pohjoisten tarujen viikinkijumalat ovat tulleet viime vuosina elokuvissa tutuiksi Marvel-seikkailujen supervoimaisina ja räiskyvän värikkäinä vauhtiveikkoina. Yhteispohjoismainen Valhalla -fantasia on hapannaamaisine jumalineen tyystin toista maata. Taustalta löytyy Peter Madsenin samanniminen sarjakuvaseikkailujen kokoelma, josta on aiemmin tehty tanskalainen animaatioelokuva vuonna 1986. Sarjakuvien iloisen yleisilmeen tuore tulkinta on kuitenkin päättänyt jostain syystä hylätä. Totinen elokuva Tarina käynnistyy, kun väkevä ukkosen jumala Tor ( Roland Møller ) ja hänen kiero velipuolensa Loki ( Dulfi Al-Jabouri ) karauttavat salamoiden saattelemina ihmisten maailmaan ja tuppautuvat köyhän maalaisperheen luokse yökylään. Ilta-aterialla perheen poika Tjalf ( Saxo Moltke-Leth ) tulee houkutelluksi Lokin virittämään ansaan ja saa sen seurauksena Torin vihat niskaansa. Hyvittääkseen tekonsa poika lupautuu jumalten orjaksi Valhallaan. Katseilta salassa matkaan lähtee myös sisko Ruusu ( Cecilia Loffredo ). Perillä lapsia odottavat armottoman raskaat työpäivät sekä yrmeät, ihmisiä ylenkatsovat jumalat yksisilmäisen ylijumala Odinin ( Asbjjørn Krogh Nissen ) johdolla. Mykkä vuorenpeikko Quark ( Reza Forghani ) on jokseenkin ainoa ystävällinen ilmestys muutoin kovin kylmäkiskoisten, riitaisten ja ryytyneen oloisten mutruhuulten joukossa. Perimätiedon mukaan viikinkien oma suhde jumaliinsa oli kimurantti. Jumalia kunnioitettiin ja palvottiin, mutta toisaalta myös pelättiin ja jopa inhottiin näiden arvaamattomien oikkujen tähden. Muinaissaagojen jumalseikkailuissa mukana oli silti mukana aina myös aimo annos huumoria. Sitä tanskalaisohjaaja Fenar Ahmadin totisesta elokuvasta ei etsimälläkään löydy. Tarina perustelee apeita ilmeitä jumalten kadottamalla luontoyhteydellä. Asetelmaa symboloi valtaisan Fenris-suden pako vangitsijoiltaan. Tarun mukaan se tietää jumalten tuhoa ja kaiken loppua, ragnarökiä. Kuvia kumartelematon luonnonlapsi Ruusu nousee maailman viimeiseksi toivoksi ja pimeyttä taittavaksi valoksi. Iloa itse elokuvaan reipas lapsikaan ei onnistu silti puhaltamaan. Riemu puuttuu Ontosti kumiseva Valhalla on lähtökodiltaan selkeä lasten seikkailu, josta kuitenkin uupuu lajityypille olennainen seikkailun riemu. Visuaalista ilmettä leimaa tietty kotikutoisuus, mikä toisaalta tarjoaa selkeän vaihtoehdon sileän kiiltäväpintaisille Hollywood-tuotannoille. Pohjoismaisin silmin elokuva näyttää ikään kuin lähituotetulta luomuversiolta Peter Jacksonin Sormusten herrasta -elokuvista. Pohjoisen "peikkometsät" ja karun kauniit kalliomaisemat tukevat tarinan luonnonläheistä näkökulmaa ja nousevat kuvissa etualalle näyttävien digiefektien sijasta. Jumalten arkkiviholliset, Utgårdin peikkomaiset jätit, ovat puolestaan kuin sekoitus Keskimaasta karanneita örkkejä ja omia kotoisia röllipeikkojamme. Otuksia luomassa onkin ollut myös yksi suomalainen, muiden muassa juuri röllien parissa työskennellyt maskeeraaja Salla Yli-Luopa .