Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Poliisin puhallusratsioita etenkin illalla ja yöllä – pikkujoululiikenteen tehostettu valvonta alkaa tänään

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä kahtena tulevana viikonloppuna teemalla raittiina pikkujoululiikenteessä. Valvontajakson aikana poliisi järjestää puhallusratsioita etenkin illalla ja yöllä. Kuljettajien ajokunto voidaan tarkastaa myös viikonlopun aamuliikenteessä. Poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa, että jalkaisin liikkumisen turvaamiseksi on tärkeää muistaa kiinnittää heijastin tai useampikin päällysvaatteisiin. Rattijuopumusvalvonnan ohella poliisi valvoo myös yleistä järjestystä ja turvallisuutta etenkin anniskelupaikkojen läheisyydessä. – Näkyvä valvonta ravintoloiden ja baarien lähettyvillä ennalta estää järjestyshäiriöitä ja estää myös päihtyneenä ajoon lähtemistä, Ajaste sanoo. Rattijuopumusonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi-syyskuun aikana kuollut tai loukkaantunut yhteensä 399 ihmistä. – Viime vuosina juuri marraskuu on vakavissa rattijuopumusonnettomuuksissa ollut vuoden synkimpiä kuukausia, Timo Ajaste sanoo.