Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Miten ihmeessä voisi olla mahdollista, että kisat pidettäisiin?” – Olympialaisten peruminen ei olisi Maria Huntingtonille maailmanloppu

Maria Huntington on päättänyt selviytyä. Tuli mitä tuli. Kävi miten kävi. Koronapandemian kurittamat joukkuelajit ovat olleet isosti esillä, kun palloilusarjat päättyivät kuin seinään. Samaan seinään ovat ajaneet esimerkiksi myös yleisurheilijat, kuten Tampereen Pyrinnön seitsenottelija. Harjoituspaikkojen ovet on pantu säppiin, leirit ulkomailla ja kotimaassa on peruutettu sekä kisakalenteri on pyyhitty puhtaaksi ainakin toukokuun loppuun asti. Mitä siis tekee yleisurheilija, joka ei joka voi harjoitella tai kilpailla? Aikoo taistella. Tosin käynniltä siellä kuuluisassa murheen alhossa Huntington ei voinut välttyä. Perjantaina 13. päivä – kuinkas muutenkaan – tuli tieto, että Pirkkahallikin suljetaan. Sillä hetkellä Huntingtonista tuntui, että kaikelta tekemiseltä katosi pohja alta. Miksi harjoitella, kun ei tiedä mistään mitään? Muutamaa päivää myöhemmin ottelija puhkuu jo luottamusta tulevaan. – Tämä on sopeutumiskysymys. Oikeastaan melkein kaikki treenit pystyy tekemään ulkona. Valmentaja Matti Liimataisen kanssa on jo mietitty, miten treeniohjelmaa aletaan soveltaa poikkeusoloissa. Sisällekin Huntington pääsee. Kauppi Sports Centerin on kyllä suljettu, mutta keskus haluaa auttaa päästämällä olympiatason urheilijat treenaamaan. Miten siellä sujuu keihäänheitto tai pituushyppy? – Niitä nyt ei pysty, mutta muuten voin tehdä kaiken tarvittavan. Mukautumistahan se toki vaatii. Kaikille tämä tilanne on yhtä kettumainen, mutta ei silti mikään maailmanloppu. Tyhjä kalenteri Kolmen viikon leiri Portugalissa, kotimaiset leirit Pajulahdessa ja Kuortaneella. Huntington listaa, mitä kevään kalenterista on nyt pyyhkiytynyt pois. – Myönnän, että tunsin jääväni tyhjän päälle, kun tieto kaiken perumisesta kevään ajaksi tuli. Aika nopeasti tajusin kuitenkin sen, että kyse on paljon isommasta asiasta kuin urheilusta. Kisoistakaan ei ole mitään tietoa. Huntingtonin kisakauden piti alkaa viimeistään Itävallan Götzisissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Götzis on ottelijoiden pyhä paikka, jossa kaikki tahtovat loistaa. – Vielä ei ole tullut virallista ilmoitusta, mutta tuskinpa kisaa järjestetään. Urheilu on tietenkin hyvin tavoitteellista toimintaa, mutta Huntingtonin kalenterissa ei ole yhtään päivämäärää, jota kohti voisi varmuudella mennä. – Nyt tuntuu siltä, että olen antanut itselleni parin viikon henkisen ylimenokauden. Treenaan niin normaalisti kuin voin, mutta henkisesti ei ole ihan sata lasissa. On niin vaikea fokusoitua, kun ei ole mitään päämäärää, enkä tiedä, mihin tähtään. Kuin kesä olisi normaali Huntingtonille nykytilanteessa pahinta on luonnollisesti epätietoisuus. –Olen tehnyt lujasti töitä syksyn ja talven, mutta nyt en tiedä, pääsenkö ulosmittaamaan työn tuloksia. Kaikesta huolimatta Huntington ja valmentaja Liimatainen ovat sopineet, että poikkeuskevät koetetaan mennä sillä ajatuksella, että ensi kesänä kaikki on ikään kuin normaalisti. Kuitenkin pahimmassa tapauksessa koko kausi jää väliin. – Kaikki pitäisi siinä tilanteessa miettiä uusiksi. Sen Huntington lupaa, että pahin skenaario ei millään muotoa tarkoittaisi uran loppua. – Olen vielä nuori urheilija. Kaikki on omasta suhtautumisesta kiinni. Edes olympialaisten peruminen ei olisi mikään maailmanloppu. Niin, se Tokio. Sitä Huntington on ehtinyt miettiä paljonkin. Tai tarkalleen ottaen olympialaisten perumista. Sitä vaihtoehtoa urheilija pitää varsin mahdollisena. – Lähes kaikki karsintakisat eri lajeissa on peruttu, joten miten ihmeessä voisi olla mahdollista, että kisat pidettäisiin? Aiheellinen kysymys. managerointi Talous pyörii ilman apurahoja Some teki Maria Huntingtonista omavaraisen. Hänen asioitaan hoitaa nykyään Noora Toivo. Maria Huntingtonin viime kausi päättyi vähintään keskikokoiseen katastrofiin, kun Tampereen Pyrinnön seitsenottelija joutui vatsavaivojen takia heittämään leikin kesken Dohan MM-kisoissa, Jotain hyvääkin Dohan pettymys synnytti. Huntington nimittäin sai uuden managerin, kun viimeiselle kaudelleen tähtäävä aitajuoksija ja sosiaalisen median osaaja Noora Toivo alkoi hoitaa Huntingtonin asioita. – Olin kysellyt häntä jo pari kertaa aikaisemminkin. Sitten soitin suoraan Dohasta, että nyt jumalautsi lähdet hommaan. Onneksi hän suostui. Toivon urheilutausta oli tietysti plussaa, mutta ei tärkein peruste. – Halusin ihmisen, joka uskoo minuun. Edellinen managerini ei oikein uskonut, Huntington kertoo. Viime vuoden loppupuolelta alkaneen yhteistyön ansiosta Huntington on nyt harvinainen otus eli omavarainen suomalainen yleisurheilija. – En ole apurahoista tai vastaavista riippuvainen. Talouteni pyörii ilman niitäkin. Jyrkkä ei kauhukuvalle Toivo on onnistunut hankkimaan Huntingtonille liudan uusia sponsoreita. Yhteistyössä yritysten kanssa kyse ei ole perinteisestä logo verkkaritakin rintamukseen -toiminnasta, joka tuottaa lähinnä vain räikeän kirjavia asuja. – Se on sellainen kauhukuva, johon en halua lähteä, Huntington nauraa. Etusijalla on some-näkyvyys, jota Huntington tarjoaa firmojen tapahtumille ja tuotteille. Urheilija ei tunnusta päivystävänsä sosiaalisen median kanavillaan alituiseen. – Noora on tarkka siinä, että yhteistyöpaketit ovat sellaisia, että pystyn ne hoitamaan. Urheilu ei saa kärsiä. Meillä onkin tietty kiintiö, kuinka paljon yhteistyökumppaneita voi olla. Huntingtonin esikuva some-näkyvyyden jalossa lajissa on pika-aituri Lotta Harala . – Juuri hän on muuttanut ajatusmaailmaa siitä, millaista yhteistyö yritysten kanssa voi olla. Nykyinen poikkeustilanne ei vaikuta Huntingtonin mukaan mitenkään hänen yhteistyökuvioihinsa. Sopimukset eivät ole sidoksissa mitaleihin tai tuloksiin, vaan näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Huntingtonin mukaan edes koko kilpailukauden peruminen ei tekisi suurta tuhoa hänen taloudelleen.