Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen Multisiltaan rakennetaan uusi 140 lapsen päiväkoti – Tilat suunnitellaan myös iltakäyttöön sopiviksi

Uutta päiväkotia suunnitellaan vanhan Multisillan koulun ja päiväkodin tontin läheisyyteen Tampereella. Sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti Multisillan päiväkodin hankesuunnitelmasta tiistaina. Uusi päiväkoti on mitoitettu 140 lapselle, ja se on tarkoitus ottaa käyttöön tammikuussa 2022. Multisillan päiväkoti on toiminut vuodesta 2014 lähtien entisen Multisillan koulun tontilla sijaitsevassa siirtokelpoisessa päiväkotirakennuksessa. Rakennuksesta luovutaan, kun uusi päiväkodin valmistuu. Tontti rajautuu etelässä ja idässä Akselinkujaan, pohjoisessa Terävänkatuun ja lännessä Lempääläntiehen. Kaksikerroksinen rakennus sijoittuu tontin pohjoispäähän. Tontin eteläpäähän rakennetaan aidattu pelikenttä. Tilat sopiviksi myös muuhun käyttöön Päiväkodin ensimmäisessä kerroksessa on neljä ryhmätilaa, ruokasali ja pieni liikuntasali. Toisessa kerroksessa on kolme ryhmätilaa, kaksi päivähoidon monitoimitilaa ja henkilöstötiloja. Kaikki tilat suunnitellaan siten, että ne sopivat myös iltakäyttöön. Hankesuunnitelman yhteydessä on selvitetty mahdollisuutta rakentaa päiväkoti osin puurakenteisena. Esitetyssä rakenneratkaisussa ensimmäisen kerroksen kantavat rakenteet ovat teräsbetonia ja toisessa kerroksessa käytetään massiivipuisia elementtejä. Hankkeen investointikustannukset puu-betonirakenteisessa vaihtoehdossa ovat 7,3 miljoonaa euroa.