Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ylen mukaan suomalaiset aiotaan kotiuttaa al-Holin leiriltä charter-lennoilla – Pääministeri Marin: Uudella hallituksella ei ole aiemmasta poikkeavaa linjaa suomalaisista

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi illalla tiedotustilaisuudessa, että uudella hallituksella ei ole al-Holin leirin osalta aiemmasta hallituksesta poikkeavaa toimintalinjaa. – Muutoksia ei ole tehty eikä siihen ole ollut aikaakaan, kun istuva hallitus on vasta nimetty. Valtiovarainministeri Katri Kulmun i (kesk.) korosti, ettei valtioneuvosto ole tehnyt suomalaisten noutamisesta poliittista päätöstä valtioneuvoston istunnoissa. – Sellaista päätöstä, että sieltä aktiivisesti haetaan ihmisiä, ei ole olemassa. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-aho kertoi päivällä kuulleensa, että al-Holin pakolaisleiriltä oltaisiin tuomassa tilauslennolla kotimaahan kaikki Isis-taistelijoiden suomalaiset perheenjäsenet, jotka haluavat palata. Asiasta kertoi ensimmäisenä Uutissuomalainen. Halla-ahon mukaan palautuksesta olisi olemassa hyvin täsmällinen suunnitelma, joka olisi tavoitteena toteuttaa tällä viikolla. – Tämän yksityiskohtaisemmin en voi asiasta sanoa eikä minulla ole mitään keinoa varmistaa tietojeni todenperäisyyttä, Halla-aho sanoi Lännen Medialle. Ulkoministeriöstä on Helsingin Sanomien mukaan kiistetty Halla-ahon esittämät tiedot tällä viikolla tilauslennolla tapahtuvasta palautuksesta. Ylen saamien tietojen mukaan Suomi pyrkii tuomaan al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset kotiin. Ylen mukaan viranomaiset odottavat enää sitä, että kurdiviranomaiset alkavat kuljettaa al-Holin leirillä olevia suomalaisia Syyrian ja Irakin väliselle rajalle. Heidät on tarkoitus kuljettaa erissä charter-lennoilla Suomeen. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) kertoi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) sanoneen hänelle iltapäivällä puhelimitse, ettei tällaista operaatiota ole tekeillä. Vaikea päätös hallitukselle Perussuomalaiset aikovat jättää välikysymyksen, jolla halutaan selvittää ulkoministeri Pekka Haaviston menettely asiassa. – Toiveena on, että vastaus saataisiin ennen joulutaukoa. Välikysymyksestä on Halla-ahon mukaan keskusteltu myös kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kanssa. Se on tarkoitus jättää keskiviikkona. Kokoomus ja kristillisdemokraatit ovat aikaisemmin jättäneet Haaviston menettelystä hallitukselle kirjalliset kysymykset. Kokoomus päättää välikysymykseen osallistumisesta keskiviikkoaamuna.