Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Twitterin poistaminen puhelimesta ei ole kaduttanut – Somekeskusteluja määrittää pyrkimys osoittaa oma ylivertaisuus

Poistin alkukesästä Twitter-sovelluksen puhelimestani. Ei ole tullut ikävä. En mitenkään kategorisesti vastusta sosiaalista mediaa, olenhan useita kertoja kirjoittanut sen hyvistä puolista. Eikä minulla ole mitään yleviä syitä Twitteristä pois olemiselleni. En vaan ole koskaan oikein päässyt siihen sisään. Ehkä tutkimustyön syksyllä aloittaessani kuratoin siitä itselleni käyttökelpoisen työkalun valikoimalla seurattavat tilit joillakin järkevillä kriteereillä. Jospa keskityn vain tutkimusyhteisöön ja -verkostoihin ja lopetan kaikenlaisen nokkeloimisen (tai sen yrittämisen). Tammikuussa 2017 Johanna Vuorelma kirjoitti Politiikasta-verkkolehdessä, että elämme ymmärryksen jälkeistä aikaa, joka on olennaisesti myös kiihtymyksen aikakausi. Yksilön tasolla tämä on helppo huomata kun pysähtyy kuuntelemaan omaa kehoaan sosiaalisessa mediassa pörrätessään. Taustat häipyvät kiihkon tieltä Tahti, jolla keskustelut etenevät, on joskus henkeäsalpaava. Yhteiskunnallisesti aktiiviseksi itsensä kokevalle ihmiselle tulee usein paineita sanoa mahdollisimman pian jotain. Ottaa kantaa heti. Reagoida toisten reaktioihin. Median tapa kaivaa kohuja ja raivoa esiin sosiaalisesta mediasta tuottaa kokemusta kiihtymyksestä yhteiskunnallisella tasolla. Kun ”kansa raivostui” tai ”somekohu ryöpsähti” ei ole väliä oliko asialla kolme, kolmetoista vai kolmesataa somekommentoijaa. Kiihtymyksen ajassa asioiden taustoittaminen, kontekstointi ja suhteuttaminen saavat väistyä impulsiivisen reagoinnin tieltä. Kun vielä näyttää, että reaktiivista keskustelua määrittää nokittelun tarve, pyrkimys osoittaa oma ylivertaisuus ”voittamalla” keskustelu, toisten kuunteleminen ja ymmärtäminen jää paitsioon. Joskus voi pysähtyä pohtimaan Aina ei kuitenkaan tarvitse olla muodostamassa välitöntä mielipidettä, eikä näkemyksen tarvitse olla yksiselitteinen ja varma. On ihan ok pysähtyä pohtimaan ja myöntää, ettei ymmärrä. Se voi tuntua epämukavalta, mutta epävarmuutta on aivan mahdollista oppia sietämään. Pohdiskeleva keskustelu edellyttää toisten kuuntelemista avoimin mielin, ilman että tekee muista oletuksia. Oppiminen edellyttää epävarmuutta ja sen myöntämistä, että tietämys on aina keskeneräistä ja oma näkökulma on aina väistämättä rajallinen. Sen sijaan, että pyrkii hätäisesti muodostamaan näkemyksen somessa milloinkin kuohuvaan kysymykseen, voi mennä vaikka lukemaan Ville Lähteen kirjaa Paljon liikkuvia osia. Sen pohjalta voi pohtia, miten omalta osaltaan pyrkii tekemään yhteiskunnallisesta keskustelusta parempaa. Kirjaa on saatavilla ainakin Tampereen kaupunginkirjastosta, jonka lainaus- ja kävijäluvut ovat olleet ilahduttavasti nousussa tänä vuonna.