Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

”Siinä on aina jotain koomista, kun menee pyrstösulkineen esiintymään kaurismäkeläiseen kylämiljööseen” –  Moro listasi syksyn burleskitapahtumat, joissa sulat varmasti viuhuvat

Tampere on perinteinen burleskikaupunki. Burleskitaiteilija Olivia Rouge on järjestänyt näytöksiä, tapahtumia ja kursseja yli seitsemän vuotta. Rougen mukaan harrastajamäärät kasvavat koko ajan. Tänäkin syksynä hänen alkeiskurssinsa tulivat täyteen. Itä-Suomesta lähtöisin olevan Koko Davain esiintyminen alkoi Rougen tunneilta viisi vuotta sitten. – Kun ensimmäisen kerran menin katsomaan burleskia, olin ihan kauhuissani esiintyjän puolesta, kun hän alkoi hivuttaa vaatteitaan pois. Se olikin mahtavaa, esiintyjä suorastaan säteili. Silloin ajattelin, että tuota minäkin haluan tehdä, Davai sanoo. Rougen mukaan juuri kiusoittelevasti riisuminen on lajin ydin. – Joskus kuulen ihmisten sanovan, että he haluavat olla burleskitaiteilijoita, mutta eivät riisua vaatteen vaateta. Eikä siinä mitään, mutta se ei silloin ole mielestäni burleskia, vaan jotain muuta, hän sanoo. Alkeiskursseilla riisutaan kuitenkin vain hansikkaita. Jatkokursseilla ollaan jo tasseleissa, eli rinnanpään peittävissä koristeissa, ja tehdään fyysisestikin haastavampia asioita. Teerenpeli on kotipesä Rougelle on pitkän uran aikana ehtinyt kertyä keikkamuistoja laidasta laitaan. – Inhottavin kerta oli miesten saunaillassa, jossa äijät olivat pelkät pyyhkeet päällä katsomassa. Heti kun olimme saaneet homman hoidettua, niin poistuimme paikalta auton takavalot vilkkuen. Epämukavia kokemuksia on silti hyvin vähän. Huvittavia tilanteita sen sijaan sattuu useammin. Kaksikon mukaan keikkoja on paljon pikkupaikkakunnilla. – Siinä on aina jotain koomista, kun menee pyrstösulkineen esiintymään kaurismäkeläiseen kylämiljööseen, Rouge sanoo. Kerran Rouge ja Davai olivat esiintymässä baarissa, jonka omistaja asui viereisessä asunnossa. Takahuoneena toimi yrittäjän kodin olohuone. – Siellä me sitten puimme pikkuhousut ja tasselit koirien keskellä punakorvaisten teinien pelmahtaessa välillä vahingossa paikalle, Davai nauraa. Rouge on kiertänyt esiintymässä ulkomailla Las Vegasia myöten, mutta parhaimmat muistot sijoittuvat Tampereelle. – Kaksi vuotta sitten järjestimme Tampere-talossa suuren tapahtuman. Olin ajatellut, ettei se ikinä tulisi onnistumaan, ettei siellä voi stripata. Mutta kyllä siellä voi, Rouge sanoo. Rougen ja Koko Davain kotipesä on Teerenpeli-ravintola, jossa järjestetään iltamia säännöllisesti. Siellä tunnelma on heidän mukaansa aina lämmin ja yleisössä on paljon vakiokävijöitä. Silti mukaan mahtuu joka kerta myös ensimmäistä burleski-iltaansa katsomaan tulleita. Yleisö täynnä naisia Rougen ja Davain mukaan tavallisimmin heidän yleisöstään lähes 80 prosenttia on naisia. – Naiset pitävät burleskista esimerkiksi siksi, että missään muualla ei näe niin paljon erikokoisia ja -näköisiä vartaloita, Rouge sanoo. Davai kertoo pelänneensä ennen burleskin aloittamista olevansa väärän mallinen esiintymään ja tanssimaan. Pelot alkoivat hälventyä heti ensimmäisellä kerralla. – Rougen tunneilla aloitettiin ihan vain katselemalla omaa vartaloa peilistä ja koskettamalla sen rajoja. Niin aloin rakastaa kroppaani. Opettajan kannustavasta ja pirskahtelevasta persoonasta oli myös apua. Rouge sanoo burleskin olevan paljon muutakin kuin tanssia. Tunneilla tärkeintä on oppia ilmaisemaan itseään. Harrastuksen voi aloittaa kuka vain. Tanssitaustasta voi olla hyötyä, mutta hän ei päästä monta vuotta tanssineitakaan livahtamaan suoraan jatkokurssille. Kaikki aloittavat perusteista. – Opettamisessa on omat haasteensa, sillä helposti voi käydä niin, että oppilaat alkavat kopioida minun kehonkieltäni. Kannustan heitä etsimään oman tyylinsä. Harrastajiin molemmat naiset toivoisivat enemmän kaikkia sukupuolia. – Burleskia voi yhdistää esimerkiksi dragiin tai mihin vain. Vaikka itse korostan hyvin perinteisiä naisellisia ominaisuuksia, voi tätä tehdä kaikilla mahdollisilla muillakin tavoilla, Rouge sanoo. 21.9. Teerenpeli tease -ilta 12.10. Horror tease -halloweentapahtuma Klubilla. 18.–19.10. Burleskia Särkänniemen Karmivassa karnevaalissa. 30.10. & 9.11. Burleski varietee / TTT-klubilla 7.12. Teerenpeli tease -ilta 31.12. Perinteinen uudenvuoden Burlesgue bash Yo-talolla