Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

12-tien turvallisuutta parannetaan vihdoin – eläinonnettomuuksia vähennetään merkittävästi 21 kilometrillä aitaa

Pirkanmaan ely-keskus kertoo odotetun uutiset: Nokian ja Sastamalan välistä osuutta valtatiellä 12 parannetaan rakentamalla pitkät pätkät riista-aitaa. Tie on tunnettu lukuisista eläinonnettomuuksista vuosittain. Peuraeläimiä liikkuu paljon laajoilla viljelyalueilla kummankin kunnan puolella. Nyt riista-aitaa rakennetaan 21 kilometriä. Ely-keskuksen tiedotteen mukaan aitaa nousee Hyrkin, Kärppälän ja Sarkolan kohdille. Sarkolaan uutta riista-aitaa valmistuu yhdeksän kilomeriä, Hyrkkiin viisi kilometriä ja Kärppälään seitsemän kilomeriä. Aitaa rakennetaan ohituskaistojen kohdille. Ely-keskus kertoo myös rakentavansa yksityisteiden liittymien kohdille väistötiloja. Käytännössä siis yksityisteiden liittymiä katoaa valtatien varresta. Ely-keskus kertoo näin parantavansa tien toimivuutta ja turvallisuutta. Muutoksia tulee Liedeksimintien, Suikintien ja Pikku-Kojolantien kohdille. Nopeutta saatetaan joutua jonkin verran laskemaan rakennuskohteissa, mutta isompaa haittaa ei liikenteelle pääasiassa ajoradan sivussa tehtävistä rakennustöistä aiheudu. Uudet riista-aidat on määrä olla valmiina tämän vuoden joulukuussa. Urakoijana on Destia ja kokonaisuuden hinta on ely-keskuksen mukaan noin 1,9 miljoonaa euroa.