Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Takseista saadaan joustavuutta raitiotien pysäkkimatkoihin – Ovelta ovelle -palvelu olisi hyvä

Ajetaanko tandemilla? Ei kai, kyllä me ajetaan raitiotievaunulla. Sitten kun se messiaalinen ilmestys ilmestyy liikenteeseen, kulkee runkolinjana halki kaupungin pisteestä A pisteeseen B, pysähtyilee vain pysäkeillä eikä tee syrjähyppyjä. Ei yllä tandemin joustavuuteen, mutta sopii suurien ihmismäärien roudaamiseen. Ei niin hyvää, ettei olisi joitakin ongelmia. Heikkoudet tulevat vasta esille kun matkustaja tekee pysäkiltä noin kilometrin tai pidemmänkin matkan kotiovelle, sama matka mennessä ja tullessa. Raitiotie toimii loistavasti, kun kaupunki rakentuu nauhakaupungiksi kahden puolen raitiotietä, kauempana olevilla asutusalueilla on jakeluliikennetarpeelle tilaus olemassa. Tällä matkalla pysäkille on merkitystä päivittäiselle matkustajalle, harva kulkee ilman tavaroita, lastenvaunut ja rollaattorit ovat varsin yleisiä. Ei välttämättä ole mieltäylentävää tehdä näitä ulkoilulenkkejä säässä kuin säässä. Edellä mainitusta johtuen on tullut mieleen; miksi taksiliikenne ei ole ilmaissut mielenkiintoaan tähän tulevaan tarpeeseen. Esimerkiksi kohtuuhintainen taksipalvelu ovelta ovelle tai pysäkille. Nykyisen taksikaluston se asettaa uuteen tilanteeseen. Henkilöauto sopii hieman heikosti, kun tavaran kuljetustilaa tarvitaan. Toinen huomioitava seikka on, autojen ei tarvitse olla mersuluokkaa. Soveltuvuus vaatimuksiin on etusijalla. Ovelta ovelle -palvelua on mahdollista soveltaa kohtuuhintaisena joustavasti alueille, joille ei kannata ajaa linja-autolla. Mielestäni taksiliikenne on mitä sopivin täydentämään joustavaa kaupunkiliikennettä. Uskoisin myös ihmisten olevan kiinnostuneita joustavasta ja nopeasta sekä helposta liikennepalvelusta.