Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Järkevä suunnittelu säästää kaupunkilaisten hermoja – Tampereen aikomus jatkaa ratikkalinjaa Hatanpäälle ratkaisee monta ongelmaa

Tampereen kaupunginhallitus päätti tiistaina, että raitiotien suunnittelu etenee Hatanpään valtatielle jo tässä vaiheessa. Päätös koskee Koskikeskuksen ja Tampereen valtatien välistä osuutta. Pyrkimys on saada suunnitelma valmiiksi siinä tahdissa, että kaupunginvaltuusto voisi päättää jatkoyhteydestä jo syksyllä, ja näin rakentaminenkin käynnistyisi tämän vuoden puolella. Osuus olisi valmis vuonna 2021 eli samaan aikaan kuin muukin raitiotie. Suunnitelman ehtona on, että rakentamiseen saadaan valtion tukea ja että hanketta ei tarvitse kilpailuttaa. Jos nämä eivät toteudu, rakentaminen siirtyy myöhemmäksi. Päätös on hyvä osoitus kaupunkisuunnittelun joustavuudesta. Vaikka ison hankkeen kokonaissuunnitelma on lyöty lukkoon, on sitä voitava arvioida matkan varrella kriittisesti, jos asiasta saadaan uutta tietoa tai aikaisemmin nupulla ollut idea alkaa tuntua entistä järkevämmältä toteuttaa. Näin on tässäkin tapauksessa. Tampereen keskustan painopiste siirtyy osaltaan kohti Hatanpäätä, kun Tampereen areena valmistuu parin vuoden päästä. On luonnollista, että sinne saadaan myös raitiotieyhteys jo ensivaiheessa etenkin, kun raiteiden päät osoittavat siihen suuntaan jo nykysuunnitelmassakin. Isojakin ihmismassoja on helppo purkaa raitiovaunulla kohti keskustaa. Muutaman sadan metrin jatkoyhteys ei ole myöskään hinnaltaan ylitsepääsemättömän iso, nykyarvion mukaan 15–20 miljoonaa euroa. Jos raitiotielinjaa on aikomus jatkaa myöhemmin kohti Pirkkalaa, on jo siitäkin syystä asianmukaista saada rakentamistarvetta siirrettyä etäämmäksi keskustasta. Uuden avauksen perusteluissa onkin painotettu raitiotien rakentamista kerralla valmiiksi. Näin rakentamisen tuomat häiriöt saadaan kantakaupungista loppumaan kerralla. Tampereella on nähty vuosien mittaan paljon sitäkin, että juuri rakennettuja ja siloteltuja katuja revitään kaivinkoneella auki heti perään, kun toisen maanalaisen kohteen urakka alkaa. Ratikkahankkeessa meneteltiin tässäkin tapauksessa eri tavalla. Hämeenkadun jalkakäytävät alustoineen uusitaan samalla, kun ratikkatyömaa etenee. Raitiotiehanke on koetellut kaupunkilaisten ja etenkin rakennustyömaan varrella olevien yrittäjien hermoja. Onneksi moni osuus alkaa valmista jo tänä vuonna. Tämä muokkaa varmasti käsityksiä raitiotiestä entistä myönteisemmiksi.