Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Väitteet Marinin ”utopistisesta” ehdotuksesta levisivät maailmalle – virheelliset tiedot levisivät Australiaa ja Intiaa myöten

Kansainvälinen huuma Suomen uudehkon hallituksen ja erityisesti pääministeri Sanna Marinin (sd.) ympärillä ei osoita laantumisen merkkejä. Viimeisin julkisuusryöppy sai alkunsa sunnuntaina, kun Ison-Britannian toiseksi luetuin sanomalehti Daily Mail julkaisi verkkosivuillaan näyttävän uutisen hallituksen aikeista. – Suomeen tulossa nelipäiväinen työviikko ja KUUSITUNTISET työpäivät 34-vuotiaan pääministerin Sanna Marinin suunnitelmien pohjalta, jutun otsikossa hehkutetaan. Poikkeuksellinen ehdotus lähti heti leviämään verkossa. Lehden oman laskurin mukaan juttua on jaettu sosiaalisessa mediassa jo yli 565 000 kertaa. Tämän jälkeen Suomen ”toteutusvaiheessa olevasta uudistuksesta” uutisoivat pelkästään Britanniassa muun muassa sanomalehdet Metro , Evening Standard , The Sun , The Independent ja The Guardian sekä televisiokanava ITV . Uutinen levisi myös muun muassa Yhdysvaltoihin ( CNBC , ABC News ), Intiaan ( India Today ) ja jopa Australiaan asti ( 9News ). Asiassa on vain yksi mutta: uutiset eivät ole totta. Marin on todella maininnut työaika-asiasta taannoisessa keskustelupuheenvuorossaan, mistä kerrottiin viime elokuussa. –  Neljän päivän työviikko, kuuden tunnin työpäivä. Miksi se ei voisi olla se seuraava askel? Onko kahdeksan tuntia se lopullinen totuus? Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheidensä, läheistensä ja harrastustensa sekä muunkin elämän, esimerkiksi sivistyksen parissa. Tämä voisi olla meille se seuraava askel työelämässä, silloinen liikenne- ja viestintäministeri lausahti SDP:n 120-vuotisjuhlan keskustelussa Turussa. Asian edistämiseksi ei ole kuitenkaan tehty poliittisia toimenpiteitä, ja Marin itsekin luonnehti heittoaan pian sen jälkeen vielä ”utopiaksi”. Paneelikeskustelussa puhuessaan Marinilla oli myöskään tuskin aavistustakaan siitä, että hänestä tulisi muutaman kuukauden kuluttua Suomen pääministeri. Lopulta valtioneuvosto joutuikin tiistaina oikomaan maailman mediaan levinneitä väitteitä englanninkielisellä Twitter-tilillään. – Suomen hallitusohjelmassa ei ole mainintaa nelipäiväisestä viikosta. Asia ei ole Suomen hallituksen agendalla. Pääministeri Marin kaavaili ideaa lyhyesti paneelikeskustelussa viime elokuussa ollessaan liikenneministeri, eikä mitään viimeaikaista toimintaa ole ollut, tviitissä todetaan. Viestinnän professori: ”Argh” Lyhyestä elinkaarestaan huolimatta virheellinen uutinen ehti saamaan aikaan kaaosta internetin ihmeellisessä maailmassa. Esimerkiksi Suomessa työskentelevä skotlantilaistoimittaja David Mac Dougall kertoi maanantaina Twitterissä saaneensa ulkomaisilta tuttaviltaan useita kyselyitä Suomen työaikaa koskevien väitteiden oikeellisuudesta. Mac Dougall kritisoi tviiteissään myös muun muassa arvostettuna pitämäänsä The Independent -lehteä, joka julkaisi väitteet hänen mukaansa sellaisinaan faktoja tarkistamatta. Mac Dougallin päätoimittama, englanninkielinen News Now Finland -uutispalvelu julkaisi lisäksi sekaannusta käsittelevän uutisen myöhään maanantai-iltana. Tiistaina puolenpäivän aikaan päätoimittaja kertoi Twitterissä, että sivusto oli kaatunut väliaikaisesti valtaisan kävijämäärän vuoksi, ja että se jouduttaisiin siirtämään tämän vuoksi uudelle palvelimelle. Mediamylläkkä tavoitti myös arvostetun Oxfordin yliopiston poliittisen viestinnän professorin Rasmus Kleis Nielsenin . Nielsen johtaa yliopiston Reuters-instituuttia, joka tuottaa maailmanluokan tutkimusta uutismediaan liittyen. – Suomen uusi hallitus ilmeisesti ehdottaa nelipäiväistä työviikkoa ja kuusituntisia työpäiviä, kertovat Evening Standard, Guardian, Independent, ITV ja muut. Jutun juju? Se ei ole totta, eikä kukaan näytä tarkistaneen asiaa suomalaisilta. Argh, Nielsen tviittaa. Jotkut asiasta uutisoineista medioista ovat tiistain aikana korjanneet alkuperäisiä artikkeleitaan aiheesta. Monissa niistä tiedot ovat kuitenkin yhä erheellisiä.