Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

KHL joutui luovuttamaan, kausi jää kesken

Venäläisjohtoinen jääkiekkoliiga KHL on ilmoittanut, että kausi päättyy koronaviruspandemian takia. Pudotuspelivaiheeseen edennyt kausi oli aiemmin määrätty tauolle, jonka piti jatkua 10. huhtikuuta asti. Jokerit ilmoitti jo 14. maaliskuuta, että se vetäytyy sarjasta koronaviruksen takia. Myös Barys Nur-Sultan jätti kauden kesken samasta syystä. Playoffien toisella kierroksella oli tämän jälkeen jäljellä vain kuusi joukkuetta, mukaan lukien jättiläiset Pietarin SKA ja Moskovan TsSKA. Lopulta KHL:n johto totesi kauden jatkamisen mahdottomaksi. Päätös syntyi lähes kaksi viikkoa sen jälkeen, kun SM-liiga ja Ruotsin pääsarja SHL olivat jo päättäneet kauden välittömästä keskeyttämisestä. Kaikki maailman merkittävät jääkiekkoliigat on keskeytetty koronaviruksen takia. Euroopan sarjat on peruttu loppukauden osalta. Vain NHL on tauolla ja harkitsee kauden jatkamista myöhemmin, jos olosuhteet sen sallivat.