Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kela alkaa myöntää uutta etuutta – Näillä perusteilla epidemiatukea voi hakea

Kela alkaa maksaa uutta etuutta koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Väliaikaista epidemiatukea voivat saada vanhemmat, jotka hoitavat lastaan kotona koronaepidemian takia ja ovat siksi joutuneet ottamaan palkatonta vapaata työstään. Tukea voi saada lapsen vanhempi, huoltaja tai tämän puoliso, joka asuu samassa taloudessa. Tukea voi saada, jos hoidettava lapsi on varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksen 1.–3. luokalla, perusopetukseen valmistavassa opetuksessa tai saanut päätöksen erityisen tuen tarpeesta tai pidennetystä oppivelvollisuudesta. Lisäksi sitä voivat saada ulkomailta saapumisen vuoksi karanteeninomaisiin oloihin ohjatut, Kela kertoo tiedotteessaan. Tukea maksetaan poikkeusolojen ajan 16.3.‒13.5.2020. Jos poikkeusolot päättyvät aikaisemmin, myös tuen maksaminen lakkaa. Kelan mukaan tuen määrä on 28,94 euroa arkipäivältä (723,50 euroa kuukaudessa). Hakijan tulot tai lasten määrä eivät vaikuta tuen määrään. Lapsen hoitamisen takia tukea voi saada samassa taloudessa vain yksi henkilö kerrallaan. Lomautettu tai työtön ei voi saada epidemiatukea. Tukea ei myöskään voi saada äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla oleva. Epidemiatukea ei voi saada samaan aikaan tiettyjen muiden etuuksien, kuten työttömyysetuuden tai sairauspäivärahan kanssa. Epidemiatukea voi nyt hakea Kelasta. Tukea voi hakea takautuvasti 3 kalenterikuukauden ajalta, ja sitä voi saada aikaisintaan 16.3.2020 alkaen Eduskunta hyväksyi epidemiatukea koskevan lain 24.4.2020. Laki, jonka perusteella tukea voidaan maksaa, on määräaikainen 31.8.2020 saakka.