Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vahva murre sitoo kotiseutuun, mutta murteeton kuulee kodin missä ikinä liikkuu

Tämän kommentin olen kuullut kerran jos toisenkin kerrottuani kotiseuduistani: – Mutta ethän sinä puhu mitään murretta. Asuin 19-vuotiaaksi asti Pohjois-Karjalassa, itäisten savolaismurteiden alueella. Paikallinen puheenparsi tunnistetaan yleisesti aika hyvin, ja ainakin se osataan jäljittää Itä-Suomeen. Sukujuureni ulottuvat muille murrealueille, enkä murtanut puhtaan pohjoiskarjalaisesti edes asuessani syntysijoillani. Ja sitten kun lähdin sieltä, ilmeisimmätkin itäsavolaisuudet karisivat kyydistä. Suomen kielen murteet jaetaan perinteisesti kahteen pääryhmään: itä- ja länsimurteisiin. Itäisiin murteisiin kuuluvat savolais- ja kaakkoismurteet, läntisiä ovat puolestaan lounaismurteet, lounaiset välimurteet, hämäläis-, eteläpohjalais-, keski- ja pohjoispohjalaismurteet sekä Peräpohjan murteet. Murrealueiden rajat perustuvat äännehistoriaan: tiettyihin äännepiirteisiin ja niiden levinneisyyteen. Täysin "puhtaita" ja paikoilleen jämähtäneitä murteita lienee tuskin lainkaan, sillä paikallismurteiden puhujien liikkuessa liikkuvat myös murrepiirteet. Suotuisissa olosuhteissa – vaikkapa sosiaalisen mukautumisen merkkinä – vieraat murrepiirteet saattavat asettua muualta tulevienkin puheeseen. Paikallismurteet ovat kuitenkin kotiseutuidentiteettien ja -kulttuurien ilmentymiä, vahvistajia ja ylläpitäjiä. Minusta on tuntunut välillä valjulta, kun en ole samastunut kunnolla oikein mihinkään murteeseen. Murteettomuudessa on myös puolensa. Eräässä eteläsuomalaisessa oppilaitoksessa olin jopa helpottunut, kun tapani puhua ei kiinnittänyt kehenkään mitään huomiota. Toinen itämurteiden alueelta tullut opiskelukaveri piti kotimurteestaan tiukemmin kiinni, ja hän sai siitä hyvästä paljon naljailua osakseen. Usean murteen vaikutuksen alaisena elänyt voi myös löytää lämpöä tai lohtua monesta puhetavasta. Minun on helppo sympata enolaislähtöistä ampumahiihtäjää Mari Ederiä , olivat hänen urheilusuorituksensa menneet miten tahansa, sillä hänen murteensa kuulostaa omaan korvaani kotoisalta. Jotain tuttua on myös Manse PP:n miesten pelinjohtajan Matti Iivarisen puheessa. Alajärvellä asuva Iivarinen on lähtöisin Pohjois-Savosta. Erityisin murrekokemukseni sattui toissa keväänä Pohjois-Norjassa, jossa olin vaihto-opiskelijana. Sitä ennen olin ehtinyt asua muutaman vuoden Tampereella. Vaihdon lopussa haastattelin valkeakoskelaista jalkapalloilijaa Juha Piristä , joka pelasi tuolloin Tromsö IL:n riveissä. Kun Pirinen vastasi puhelimeen vahvalla hämäläismurteellaan, tuntui kuin olisin soittanut kotiin. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.