Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Osa Tampereen kirjastoista avaa nyt ovensa: Näin varausten noutaminen ja kirjojen palauttaminen käytännössä tapahtuu – Kirjastoilla on lainaajille ohjeiden lisäksi yksi toive

Kun hallitus ilmoitti kirjastojen voivan alkaa taas lainata kirjoja, Tampereen pääkirjastolla Metsolla kävi ovella yli 200 ihmistä katsomassa, joko sisään voi mennä. Monet ovat hämmentyneet siitä, etteivät kirjastot aukeakaan kokonaan. Tampereella osa kirjastoista raottaa ovia tänään, mutta hyllyjen väliin vielä pääse. Tampereella kirjoja voi maanantaista alkaen hakea pääkirjasto Metsosta, Sampolan, Hervannan ja Lielahden kirjastoista sekä Koilliskeskuksesta. Kirjat pitää varata etukäteen joko verkossa tai puhelimitse. Kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja Pirkko Lindberg neuvoo, että maanantaina kannattaa varata mukaan kirjastokortti ja varauksen numero asioinnin nopeuttamiseksi. Rataa pitkin lainaamaan Kirjastoon on kuluvan viikon aikana rakennettu nauhoin merkattuja kulkuratoja, joissa kuljetaan yhteen suuntaan. – Kun tullaan, kuljetaan käytävää pitkin varauksille, noudetaan omat varaukset ja mennään lainausautomaatille lainaamaan. Sitten toista puolta ulos, Lindberg selittää. Kulkuväylän varrella on Sampolaa lukuun ottamatta joitakin kirjaston valitsemia kirjapoimintoja ja lastenkirjoja, joita voi poimia halutessaan mukaansa varausten lisäksi. Kirjahyllyille ei pääse. Kun kirjat palauttaa, Lindberg suosittelee kirjastojen palautusluukkuja. Jo lainattujen kirjojen palautusaikoja on venytetty kesäkuuhun saakka. Myös normaalia kirjahyllyjen välissä kuljeskelua pitää Lindbergin mukaan odottaa kesäkuuhun saakka. – Montaakin asiaa pitää odottaa siihen 1.6. asti. Tämä hallituksen linjaus tuli meille vähän yllätyksenä, hän sanoo. Tampereella osa kirjastojen henkilökunnasta on vielä kiinni sosiaali- ja terveyspuolen töissä. Kirjastoissa on töissä muutamia asiakaspalvelijoita ja vahtimestarit ovella seuraamassa rajoitusten noudattamista. Varauksia on Tampereen kirjastoverkossa tehty 10 000, ja pelkästään Metsosta on varattu 3 000 kirjaa. ”Tamperelaiset ahkeria lainaajia” Lindberg ei osaa arvata, miten suuri ryntäys kirjastoon tulee maanantaiaamuna kello kymmeneltä. Perjantaina Helsingissä avattu Oodi antaa suuntaa Tampereen kirjastoille. Lindbergin mukaan siellä on käynyt kolmisen sataa ihmistä, kun normaalisti kirjastossa voi käydä jopa 10 000 ihmistä päivässä. –Jos siihen vertaa, meillä ei pitäisi käydä kuin muutamia kymmeniä, mutta minä kyllä veikkaan, että asiakkaita on täällä paljon. Tamperelaiset ovat ahkeria lainaajia, Lindberg sanoo. Yksi toive Lindbergillä on malttamattomina kirjastojen aukeamista odottaville tamperelaisille: – Tietysti toivomme, ettei tultaisi perhekunnittain, koska esimerkiksi lastenosastot, palvelut eivätkä vessat ole auki. Sairaana kirjastoon ei saa tulla, ja hyvästä käsihygieniasta pyydetään pitämään huolta. Kirjastoissa on käsidesiä. Lindberg toivoo, että läheiset hakisivat kirjat riskiryhmäläisten puolesta. Oikaisu 13.5.2020 klo 9.56: Jutussa kerrottiin, ettei Ylöjärven kirjasto ollut vielä maanantaihin 11.5. mennessä tiedottanut kirjaston avautumisesta. Ylöjärven Leija-kirjasto käynnisti varausten noudon maanantaina 11.5.