Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Lapsen kännykästä on ollut valtavasti hyötyä – yksi viesti kuitenkin aiheutti ikävyyksiä ja osoitti älypuhelimen riskit

Suurimmalla osalla pienistä koululaisista on nykyisin älypuhelin. Usein se hankitaan viimeistään lapsen aloitettua ensimmäisen luokan. Meidän kakkosluokkalaisemme sai älypuhelimen vajaa kaksi vuotta sitten. Isällä on mennyt sormi suuhun jo monta kertaa, koska minun nuoruudessani kännykät olivat "hieman" erilaisia. Mitä lapsi voi tehdä puhelimella? Kuinka paljon sitä saa käyttää? Pitääkö olla huolissaan? Kerron tärkeimmät oppini. 1. Ota puhelimelle vakuutus, vaikka se onkin kallis. Pienen koululaisen puhelin häviää tai hajoaa lähes varmasti. Meillä ensimmäinen puhelin putosi vessanpönttöön. 2. Hanki puhelimeen suojakuoret heti. 3. Selvitä tasaisin väliajoin, mitä lapsesi puhelimella tekee ja sovi pelisäännöistä sekä rajoituksista. Tämä on lopulta tärkein kohta. Älypuhelimesta on lapselle ja perheelle paljon iloa ja hyötyä. Kaverin luo lähtenyt tai yksin kotona olemista harjoitteleva lapsi on puhelimen ansiosta helposti tavoitettavissa. Lapset kehittyvät puhelimen ja erilaisten sovellusten käytössä nopeasti. Kahdeksanvuotias tyttäreni on hämmästyttävän taitava viestimään Whatsappilla. Onneksi viestittely kavereiden kanssa on käsittääkseni ollut ilahduttavan hyvähenkistä. Lapseni kuvaa ja editoi ikätasoon nähden vaikuttavia videoita. Erilaisten pelien pelaaminen kohtuuden rajoissa on sekin hyvää ajanvietettä ja kenties kehittävääkin. Myös huonoja puolia on. Vajaa vuosi sitten lapseni sai Whatsappissa ketjukirjeen, jossa oli pitkä ja karmiva tarina. Viesti aiheutti painajaisia kuukausien ajaksi, vaikka lapsi ymmärsi, että tarina ei ole totta. Onkin hyvä tiedostaa, että puhelimeen voi todella tulla kaikenlaisia viestejä. Lain mukaan lapsen yksityisiä viestejä ei periaatteessa saa lukea ilman lupaa. Toisaalta vanhemmalla on velvollisuus huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä. Usein pienet lapset esittelevät viestittelyään ihan omaehtoisesti. Sosiaalinen media on oma lukunsa. Esimerkiksi Instagramiin tai Facebookin lapsellani ei ole vielä mitään asiaa. Myöskään lasten suosimaa Tiktokia ei ole puhelimeen asennettu. Riski törmätä pienille koululaisille sopimattomaan sisältöön on suuri. Youtubessakin riskejä on, mutta sieltä tyttö katsoo pääasiassa toisten lasten kuvaamia Littlest Pet Shop -videoita. Videot koukuttavat nopeasti. Aika ajoin puhelin pitää ottaa lapselta pois. Vanhemman kannattaakin näyttää esimerkkiä ja pitää myös oma ruutuaikansa kohtuullisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.