Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ministeri Hanna Kosonen vastasi Pauli Kiurun kirjalliseen kysymykseen: Hallitus tarkastelee yleisötilaisuuksien ohjeita lähiaikoina

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok) on saanut vastauksen kultuuri- ja tiedeministeri Hanna Kososelta (kesk) kirjalliseen kysymykseen, joka koski yleisötilaisuuksien yleisömäärän rajaamista korkeintaan 500 henkilöön. Kosonen vastaa, että ”valtioneuvosto tarkastelee periaatepäätöksen yleisötilaisuuksia koskevia ohjeita sekä arvioi niiden tarkoituksenmukaisuutta lähiaikoina”. Lisäksi Kosonen kertoo, että sosiaali- ja terveysministeriö on 15. toukokuuta lähettänyt aluehallintovirastoille ohjauskirjeen rajoitusten toimeenpanosta. – Ministeriön ohjauskirjeessä on korostettu, että yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden määritelmät perustuvat tartuntatautilain 58 pykälään ja lain tarkoitukseen, joka on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat laatineet yleiset ohjeet tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. – Virastoja on kehotettu harkitsemaan näiden ohjeiden asettamista yli 50 henkilön, mutta enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksien järjestämisen välttämättömäksi edellytykseksi. Ohjeiden yksityiskohtainen soveltaminen on aina järjestäjän vastuulla, Kosonen toteaa vastauksessaan. – Tilaisuuksien ja toiminnan järjestäjät voivat laatia omia tilanne-, toiminta- tai tapahtumakohtaisia tarkempia suosituksiaan, joissa on otettava huomioon aluehallintoviraston päätökset. Kiurun kysymykseen piti vastata jo maanantaina ja alunperin vastaajaksi oli nimetty perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd). Vastaajaksi tuli lopulta kuitenkin Kosonen, jolla Pauli Kiuru oli myös kirjallisen kysymyksensä esittänyt. Ministeri Kosonen vastasi aiemmin Helsingin Sanomille viime viikolla, että yli 500 ihmisen kokoontumisen mahdollistamista tulisi arvioida uudelleen. – Yli 500 ihmisen kokoontumisen mahdollistamista tulisi mielestäni arvioida esimerkiksi sellaisten ulkoilmastadioneiden kohdalla, jossa yleisön turvallinen ja väljä liikkuminen sekä riittävä hygieniataso voidaan taata, Kosonen sanoi.