Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Päiväkotibussi helpottaisi päiväkotien ahtauden tunnetta

Tein aloitteen vuosi sitten joulukuussa päiväkotibussien saamiseksi Tampereelle, tämän aloitteen allekirjoitti 28 valtuutettua. Virkamiesten valmistelun myötä asia tuotiin marraskuun budjettivaltuustoon päätettäväksi, missä vastauksena oli, että Tampereen kaupunki selvittää hankkeen edistämistä myönnetyn valtiontuen avulla. Vuoden 2020 budjetissa ei ole varauduttu hankkeen käynnistämiseen täysimääräisesti. Aamulehti uutisoi 12.12. päiväkotiruuhkista, varsinkin keskustan alueella päiväkodit ovat täynnä. Osaltaan tämä johtuu alueelle muuttavien perheiden suuresta määrästä. Mietin kuitenkin, miksi aloitettani ei otettu päätöksenteon valmistelussa voimakkaammin esiin ratkaisuna tähän ongelmaan. Päiväkotibussi ei ole pysyvä ratkaisu, mutta toisi helpotusta päiväkoteihin. Lapsilla olisi tilaa hengittää. Tilanteesta ei voi kuitenkaan syyttää virkamiehiä, jotka työskentelevät heille asetuissa toimintarajoissa. Todellinen syy löytyy päätöksenteon huipulta, eli valtuutetuista, jotka vastaavat lopulta kaikista Tampereen julkisista palveluista. Veronkorotus tehtiin, koska palveluntarve julkisissa palveluissa on kasvanut vuosi vuodelta. Taloudelliset haasteet ovat kuitenkin veronkorotuksen jälkeenkin suuret. Varhaiskasvatus rahoitetaan verovaroin, joten Ilkka Sasin (kok.) verorauhan julistukset tuleville vuosille ovat vastuuttomia. Tampereen kaupungin on vastattava palveluntarpeeseen, jo nyt meille on tullut AVI:lta huomautuksia ylisuurista ryhmistä varhaiskasvatuksessa. Uskon tamperelaisten veronmaksajien haluavan lapsille turvalliset ja laadukkaat olosuhteet päiväkodeissa. Päiväkotibussi toisi elämyksiä lapsille, oman pihapiirin sijaan voitaisiin käydä esimerkiksi Kaupin vehreillä alueilla tutustumassa luontoon. Päiväkotiin jäävillä lapsilla olisi enemmän tilaa leikkiä. Toivon päätöksentekijöiltä vastuunottoa varhaiskasvatuksen ahdingosta, itse esitän pahoitteluni riittämättömistä julkisista palveluista Tampereella. Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu (sd.).