Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Juha Pyy juoksi harvinaisen kovia aikoja 1980-luvulla – sitten polvileikkaus paljasti sydämen rytmihäiriön ja auto-onnettomuus toi rahahuolia

Aamulehden arkiston uumenista löytyy mustavalkoinen valokuva, jossa pikajuoksija Juha Pyy istuu radalla vaalea stetson-hattu päässään ja suu pienessä virneessä. Mistä ihmeestä tuossa on kyse? – Ei hajuakaan, Pyy aloittaa ja jatkaa: – Tai voinhan sen nyt kertoa, sillä rikos on vanhentunut, enkä usko, että verottaja enää minun kimppuuni käy. Kyse oli pelleilystä. Tein monesti kaikenlaista pikkujäynää katsojien iloksi. Hän oli haluttu urheilija ja sai kisajärjestäjiltä paremmat starttirahat, kun tarjosi yleisölle hieman lisävastinetta pääsylipun hinnalle. Pyy kaivelee muistiaan ja uskoo, että stetson-kuva voisi olla otettu Parkanon kisoissa kesällä 1985 tai 1986. Pelleilystä ei ollut kyse 30. kesäkuuta vuonna 1988, kun Pyy täräytti Helsingissä 400 metriä aikaan 45,75. Se on edelleen Pirkanmaan ylivoimainen ennätys ja samalla Suomen kaikkien aikojen toiseksi kovin noteeraus. Vain Markku Kukkoaho on juossut Pyytä nopeamman ratakierroksen (45,49). Muistelu on turhaa Pyy ei halua kerrata tapahtunutta askel askeleelta. – Tiesin etukäteen, että juoksen sen ajan. Olin treenannut kovaa ja tiesin, että pystyn juoksemaan h-vetin kovaa. Muuta minun ei tuosta tarvitse muistaa. Itse asiassa minun kyvyilläni 45,75 oli oikeastaan h-vetin huono aika, Pyy täräyttää. Pyy väittää, että juostessaan Suomen kaikkien aikojen toiseksi kovemman ratakierroksen hän ei ollut millään muotoa elämänsä kunnossa. – Sitä saatoin olla vasta vuotta myöhemmin. Testien mukaan olisin juossut h-vetin paljon kovempaa. Tai mistä sen tietää, kun en juossut. Miksi et sitten juossut? – Pää petti. Pää ei vain kestänyt. Olin tullut 16-vuotiaana maajoukkueeseen ja 26-vuotiaana en enää jaksanut sitä kaikkea. Sen enempää Pyy ei halua asiaa avata. Korkkiruuvin koulima Pyy seuraa edelleen yleisurheilua aktiivisesti. 100 ja 200 metrin suomalaismenijöitä hän kuvaa ihan hyviksi. – 400 metrin juoksijat ovat puolestaan aika huonoja. Pyylle 400 metriä oli julma, vaativa ja pelottava matka. – Lyö vasaralla lujaa esimerkiksi sormeen, niin tiedät vähän siitä, miltä se tuntuu. Matka vaatii kivun sietämistä ja valtavasti pitkäjänteistä työtä Pyyn mukaan 400 metrin juoksijaksi tullaan vain korkkiruuvin kautta. Hän viittaa nyt jo edesmenneen valmentajan Seppo Haaviston keksimään termiin. Ratakierroksen pääideologiksikin kutsuttu Haavisto ei koskaan ollut Pyyn virallinen valmentaja, mutta kaksikko teki yhteistyötä 1980-luvulla vuosien ajan. Monta mutkaan suoraksi oikoen korkkiruuvissa on kyse siitä, juoksijaksi tullaan vain juoksemalla eli syksyllä aloitetaan treenikausi juoksemalla 200, 400 ja 1 000 metrin matkoja aina tiettyyn aikaan, ja aikatavoite kiristyy koko ajan. – Sitten kesän tullen juostaan sellaisia aikoja kuin 45,75. Ennätys ei ole ikuinen Pyy ei pidä juoksemaansa Pirkanmaan ennätystä ikuisena. – Varmasti joku vielä sen rikkoo varsinkin siinä tapauksessa, jos minä pääsen säätämään. Aika ei ole mitenkään ihmeellinen, jos vain sopiva tyyppi löytyy. Pyy perustelee omaa säätämistään sillä, että hän tietää omasta kokemuksestaan sen, miten 400 metriä juostaan kovaa. – Se on rankka tie, eikä joka jätkä selviä korkkiruuvista. Tietämys siitä on periaatteessa ainoa asia, mitä tarvitaan. Tietysti seuraava kuulostaa itsekehulta, mutta sanon silti: en usko, että tästä maasta löytyy minua parempaa asiantuntijaa. Pyyn sanojen mukaan hänellä on joitain virityksiä asian suhteen, mutta sen enempää ei miehestä irtoa. Kuullaanko heistä vielä joskus? – Ehkä, ehkä ei. Liian paljon liian äkkiä Pyy juoksi hirmuaikansa 25-vuotiaana, mutta reilua vuotta myöhemmin hänelle valkeni, että kilpaura alkoi olla auttamatta ohi. Liian lyhyeen aikaan osui liikaa vastoinkäymisiä. Pyy tunsi, että häneltä vain odotettiin lisää kovia tuloksia. Kertomansa mukaan hän oli joutunut napit vastakkain Tampereen Kisatovereiden kanssa, kun ei ollut suostunut osallistumaan kaikkiin kisoihin. Loppuvuodesta 1989 hän kävi polvileikkauksessa, jonka yhteydessä paljastui synnynnäinen sydämen rytmihäiriö. Samaan pakettiin kuuluivat myös työhuolet, henkilökohtaisen talouden ongelmat ja auto-onnettomuus. – Se peräänajo maksoi minulle paljon, Pyy huokaa ja tarkoittaa rahaa, ei ihmishenkiä. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – 16 kertaa viikossa treenanneesta omapäisestä ja kovapäisestäkin urheilijasta alkoi tuntua, että pitäkää tunkkinne. – Tätä en ole ennen kertonut, mutta rytmihäiriöt olivat kyllä tiedossani, eivätkä ne olleet vaarallisia. Olen tähän mennessä antanut ymmärtää, että lopetin niiden takia. Ei se niin ollut, vaan sain kunniallisen syyn, koska en vain jaksanut enää.