Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Pirkanmaalla on tänä kesänä todettu joka viikko vakavia A-ryhmän streptokokki-infektioita – Nämä oireet kertovat, että on aika lähteä päivystykseen

Pirkanmaalla on viime viikkoina tullut viikoittain ilmi tapauksia, joissa ihminen on sairastunut vakavaan A-ryhmän streptokokki-infektioon. Sairastuneet hoidetaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays). Taysin infektio-osaston osastonlääkäri Petrus Säilä kertoo, ettei tahti kerro erityisestä epidemiasta, vaan ennemmin kausivaihtelusta. – Joinakin viikkoina on useampia ja sitten on viikkoja, ettei ole näitä. Ei nyt ole mitään ihmeellistä buumia, hän sanoo. Kesällä A-ryhmän streptokokkia saattaa Säilän mukaan esiintyä muita vuodenaikoja enemmän. Infektio-osaston osastonlääkäri selittää tapausten yleisyyttä kesäaikana sillä, että kesällä muun muassa ihohaavaumia syntyy herkemmin. Vakavien infektioiden määrä kasvussa Vakavien A-ryhmän streptokokin aiheuttamien yleisinfektioiden määrä on kasvanut koko Suomessa vuodesta 2016 lähtien. Aamulehti uutisoi Pirkanmaan tilanteesta helmikuussa 2018 . Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (Thl) mukaan vuonna 2017 A-ryhmän streptokokin aiheuttamista yleisinfektioista tehtiin 299 ilmoitusta. Vuonna 2018 luku oli jo 370. Säilä arvioi, että koko maassa todettavista tapauksista kymmenesosa todetaan Pirkanmaalla. – Nämä ärhäkämmät emm1-kannat, jotka ovat parin vuoden aikana lisääntyneet, aiheuttavat helpommin verenmyrkytystä. Aikaisemmat kannat olivat vähän kiltimpiä ja aiheuttivat angiinaa ja jalan ruusua ilman, että ne menivät vereen. Kipeät oireet ohjaavat syystä päivystykseen A-streptokokki aiheuttaa useimmiten angiinaa, mutta myös tulirokkoa, verenmyrkytystä, keuhkokuumetta sekä iho- ja pehmytkudosinfektioita. Thl:n mukaan verenmyrkytys on yleisimmin seurausta vakavasta haavainfektiosta tai ruususta. Taudit hoidetaan Thl:n mukaan sairaalassa suonensisäisellä antibiootilla. Nopea hoitoon pääsy parantaa ennustetta. Jos epäilee vakavan A-streptokokin aiheuttamaa tulehdusta, on suunnattava päivystykseen. Säilän kokemuksen mukaan ihmiset eivät lähde liian herkästi sairaalaan tulehdusta epäillessään. – Kyllä nämä oireet ovat sellaisia, että ihmiset ovat niin kipeitä, ettei turhaan tulla päivystykseen.