Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Usein äärimmäisyyksiin menevää suorittamista ihannoidaan ja aivan liian usein näemme itsemme ja toisemme vain suorituksiemme kautta

Herätyskello soi kuudelta. Juon kupin kahvia ja juoksen bussille. Koko yö on mennyt lukiessa matikan kokeeseen, ja väsymys painaa päälle, mutta olen luottavainen taitoihini. Kertaan keskeisimmät asiat vielä matkalla, ja olen ylpeä luku-urakastani. Kun vihdoin saavun kouluun, kuulen muiden vertailevan luku-urakoidensa pituuksia. Toiset ovat lukeneet jo monta päivää kokeeseen. Yhtäkkiä luottavaisuuteni on tiessään. Tunnen itseni laiskaksi ja huonommaksi opiskelijaksi. Ajattelen, ettei luku-urakkani ollutkaan tarpeeksi. Tuntuu, ettei mikään ikinä ole tarpeeksi. Suorituskeskeisyys kouluissa ja koko yhteiskunnassamme on kasvanut, eikä siitä puhuta tarpeeksi. Tekemisen määrässä pätee sääntö enempi parempi, ja oma jaksaminen jää helposti toissijaiseksi. Ajankohtaisena esimerkkinä toimii, kun ihmiset joutuivat koronaviruksen vuoksi pysyttelemään kodeissaan, mutta paineet tuotteliaisuudesta vain jatkuivat. Paremman ihmisen mittarina alkoi toimia aktiivisuus ja löysin itsenikin useaan otteeseen kehittelemässä uusia tekemisiä, kun tuntui, että on pakko tehdä jotain. Yhtäkkiä pandemian keskellä suursiivouksista, kotitreeneistä ja uusien taitojen opettelusta tulikin tärkeitä. Lepo ja henkinen hyvinvointi jäivät taka-alalle. Varsinkin somea selatessa alkaa väkisinkin vertaamaan itseään toisiin ja oma elämä alkaa tuntua vähäpätöisemmältä. Tuntuu, että joka aamu pitäisi lähteä kymmenen kilometrin lenkille ja syödä ravitseva aamiainen ollakseen menestynyt ihminen. Erityisesti opiskelijoiden keskuudessa syyllistyy helposti vertailemaan omia arvosanojaan toisiin. Pitäisi muistaa, että me kaikki tulemme erilaisista lähtökohdista. Meillä on eri kiinnostuksen kohteet, eri prioriteetit ja yläpäätään eri elämät. Kukaan ei ole paras kaikessa. Usein äärimmäisyyksiin menevää suorittamista ihannoidaan. Aivan liian usein näemme itsemme ja toisemme vain suorituksiemme kautta. Uusiin ihmisiinkin tutustuessa esittelemme itsemme suoritustemme avulla. Kerromme opiskelu- ja työpaikoistamme, harrastuksistamme ja saavutuksistamme niiden parissa. Tuntuisi jopa hassulta esittäytyä kertomalla omasta luonteestaan ja intohimoistaan – ainoista asioista, joilla loppujen lopuksi on mitään väliä. Suoritustemme ei pitäisi antaa määritellä meitä. Jos näkee itsensä vain saavutuksiensa kautta, ei elämästä pysty nauttimaan samalla tavalla. Ihmiset ovat suorituskeskeisiä olentoja ja tulevat varmasti aina olemaankin. Meidän pitäisi kuitenkin oppia olemaan armollisempia itsellemme ja tiedostamaan oman jaksamisen rajamme. Välillä pitää katsoa omaa tekemistään ulkopuolisen silmin ja miettiä, ovatko omat tavoitteet realistisia. Suoritusten määrä ei ole mikään itseisarvo, eikä sen pitäisi määritellä sitä, keitä todella olemme. On ihan ok jäädä sängyn pohjalle makaamaan. On ihan ok levätä. On ihan ok olla suorittamatta. Kirjoittaja on lukiolainen.