Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Syksyllä hätkähdyttänyt Nokia julkistaa tuloksensa tänään – ”Markkinaennusteet huokuvat sitä, että ei hirveästi luoteta Nokian omiin näkymiin”

Nokia julkistaa tänään viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloksen ja samalla yhtiön viime vuoden menestys on selvillä. Vuosi oli aikamoista vuoristorataa, jonka pohjakosketus oli 3. neljänneksellä. Kun kesän tulos julkistettiin, osakekurssi putosi 23 prosenttia. Taustalla oli yhtiön ilmoitus, että osingonmaksu keskeytetään, jotta rahaa riittää yhtiön tulevaisuuden kannalta keskeisiin investointeihin. Tilanne viimeisen neljänneksen tulosjulkistuksen alla on siis pohjamudista ponnistava. Osakeanalyytikkojen odotukset Nokiasta on vedetty sen verran alas, että vähäinenkin optimisti pomppaa silmille. Sellainen on Inderesissä Nokiaa seuraavan analyytikon Mikael Rautasen näkemys. Rautanen itsekin otsikoi Nokia-ennakkonsa: Rima on alhaalla. – Analyytikot keskimäärin eivät oikein näytä luottavan Nokian itse kertomiin näkymiin. Inderesin ennuste on lähellä Nokian antaman ohjeistushaarukan puoliväliä. Silti se on konsensusennusteiden korkein. Vaikka perusasenne ennusteissa on se, että Nokia voi taas pettää, Inderes on sikäli positiivinen, että ennen tulostakin se antaa vielä osakkeesta "lisää" -suosituksen. Inderesin tavoitehinta Nokialle on ollut sama lokakuusta alkaen, ja suositus on vaihtunut lisää-puolelle. Pakko onnistua mobiiliverkoissa Rautasella on kaksi skenaariota, joista ensimmäistä osakesijoittaja rakastaa. Nokia on kyennyt putsaamaan pöydältä negatiiviset asiat ja pääsee pienten parannusten uralle. Silloin yhtiön mittavat haasteet lähtevät korjaantumaan. Osakesijoittaja voi olla optimistinen. Toinen vaihtoehto on, että jo tiedossa olevien ongelmien ratkaisut pitkittyvät ja niitä pahimmassa tapauksessa ilmenee lisää. Se on osakesijoittajan nurjan puolen ennuste. Nokian haaste on mobiiliverkkojen yksikössä. – Tämä yksikkö on suuren teknologiamurroksen kynnyksellä, ja siinä Nokian on pakko onnistua, sanoo Rautanen. Tuskin henkilövaihdoksia Henkilövaihdoksiin Rautanen ei usko – tai ainakaan niitä ei tehdä tuloksen julkistamispäivänä. – Johdolla on iso näytön paikka vakuuttaa osakkeenomistajat, että ongelmat jäävät väliaikaisiksi niin kun on vakuutettu. Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ilmoitti joulukuussa, ettei aio jatkaa enää Nokian hallituksessa. Nokian pörssitiedotteen mukaan Siilasmaa jättää paikkansa huhtikuun yhtiökokouksessa. Nokia on tiedottanut, että Siilasmaan sijalle Nokian hallituksen nimitysvaliokunta esittää Sari Baldaufia .