Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Analyysi: Perussuomalaiset on nyt kaikkialla –sdp:llä ja kokoomuksella on kova työ edessään, jos ne aikovat kiriä perussuomalaisten edelle

Perussuomalaisten käyrä sojottaa yhä ylöspäin Alma Median kannatuskyselyssä. Puolue on noussut kevään eduskuntavaalien tuloksesta melkein kolme prosenttiyksikköä. Epäilemättä Antti Rinteen pääministeriöimän hallituksen aloittaminen on vahvistanut perussuomalaisia kannattavien rivejä. Viherpuna- tai kansanrintamahallitus, kuinka vaan, tekee paljon juuri sitä, mistä perussuomalaisittain ajattelevat eivät pidä. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa polttoaineverojen korottaminen ilmastonmuutostoimena ja työperäisen maahanmuuton lisääminen, joka hallituksen näkövinkkelistä on välttämätöntä, mutta jonka persut sanovat vievän leivän suomalaiselta duunarilta. Mikään ei ainakaan tällä hetkellä viittaa siihen, että tämä asetelma muuttuisi tällä vaalikaudella. Voidaan jo nyt ennustaa, että sdp:llä ja kokoomuksella on kova työ edessään, jos ne aikovat kiriä perussuomalaisten edelle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset on tällä hetkellä selvästi suurin puolue työväestön keskuudessa. Entinen työväenluokan suurpuolue sdp on tässä äänestäjäkunnassa ottanut takkiin rajusti. Mielenkiintoista on nähdä, onnistuuko demarit pääministeripuolueena kääntämään tätä virtaa taaksepäin. Voi olla vaikeaa, koska sdp:n pitää samaan aikaan pitää huolta myös siitä, ettei kannatusta valu vihreille. Tässä Alma Median mittauksessa demareilla näkyy prosenttiyksikön pomppu ylöspäin, mutta kannatuksen trendi selviää vasta seuraavissa mittauksissa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden korostaminen saattaa kyllä vedota erityisesti naisäänestäjiin. Vihreät on ollut tasaisessa nousussa eduskuntavaalien jälkeen, nyt tullut pieni notkahdus mahtuu reippaasti virhemarginaaliin. Jos mennään kunnon taantumaan, voi olla, että vihreiden nousu kuitenkin pysähtyy: silloin ilmastonmuutoskysymykset eivät välttämättä ole enää äänestäjien huulilla. Mutta kuka lohduttaisi keskustaa? Viime vaalikauden pääministeripuolue on sulanut jo 12,5 prosentin lukemiin. Keskustaa ei taida pidemmällä aikavälillä pelastaa kuin se, että perussuomalaiset nousee hallitusvastuuseen ja menettää kannatustaan sitä kautta. Monet ennen keskustaa äänestäneet ovat nyt nimittäin persujen kannattajia: mukana on sekä keskustan viime aikojen linjaa vastaan protestoivia suomalaisia, että yrittäjiä. Perussuomalaiset on myös tällä hetkellä keskustaa, jopa kokoomusta, isompi puolue yrittäjien keskuudessa. Keskusta käy taistoa persuja vastaan muun muassa kehumalla ahkeria työperäisiä maahanmuuttajia. Perussuomalaisilla ei ole ratkaisua siihen, miten esimerkiksi terveysalaa uhkaava työvoimavaje täytetään, mutta se ei tarkoita, etteikö se voisi voittaa mielikuvakamppailua asiassa. Perussuomalaisten yksi vahvuus on, että torjunta puoluetta kohtaan on vähentynyt. Sitä on yhä helpompi äänestää, jopa sanoa niin tekevänsä. Perussuomalaiset on selvästi enemmän mies- kuin naisäänestäjien puolue. Joka tapauksessa sen pito eri ikä- ja sosiaaliluokissa on pääosin hyvä. Muun muassa keskituloisten keskuudessa persut on hyvin vahva. Tämä tietää huonoa muun muassa kokoomukselle. Sen kannatus lepää ylemmän keskiluokan varassa. Kokoomus yrittää esiintyä ahkerien keskituloisten puolustajana, mutta pitäisi yrittää vielä paljon kovemmin, jos aikoo sieltä hakea lisäkannatusta. Lopuksi todettakoon, että hallituksessa istuva vasemmistoliitto on Alman mittaúksissa nyt luisumassa alaspäin. Puheenjohtaja Li Andersson on vakuuttanut, että puolueen kentällä on oltu tyytyväisiä hallitukseen menoon, mutta tämä tulos ei samaa osoita.