Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tutkimus: Maahanmuuttajien yritykset työllistävät hyvin mutta maksavat huonoa palkkaa – "Koko ajan syntyy uusia matalapalkkaisia tehtäviä"

Maahanmuuttajataustaiset yritykset onnistuvat työllistämään hyvin väkeä, mutta niiden palkkataso on kotimaisiin yrityksiin verrattuna matala ja niiden tuottavuus on heikko. Tämä selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tänään tiistaina julkistettavasta tutkimuksesta Maahanmuuttajataustaiset, paikalliset ja globaalit yritykset Suomen työpaikka- ja tuotantorakenteiden muutoksessa . Siinä tarkasteltiin maahanmuuttajien omistuksessa olevien yritysten reaalisen arvonlisäyksen, työllisyyden ja työn tuottavuuden kasvua vuosina 2007–2016. – Hankkeessa haluttiin tarkastella sitä, mikä on maahanmuuttajien rooli talouden dynamiikassa. Lisäksi halusimme tutkia, onko maahanmuuttajataustaisten yritysten dynamiikassa jotain sellaista, joka poikkeaa valtaväestön omistuksessa olevista yrityksistä, kertoo tutkimusjohtaja Mika Maliranta Etlasta. Vuonna 2016 maahanmuuttajataustaisia yrityksiä oli vajaat 4 000. Niiden osuus Suomen yrityskannasta on kuitenkin vähäinen, vain muutaman prosentin luokkaa ja niiden osuus yrityssektorin työvoimasta on prosentin luokkaa. Malirannan mukaan tilanne tulee todennäköisesti tulevina vuosina muuttumaan: jos niiden määrä kasvaa, alkaa se näkyä laajemmin myös taloudellisessa toiminnassa. Dynaamisia ja kasvavia yrityksiä Maahanmuuttajienyritykset ovat onnistuneet luomaan suhteellisen paljon matalan palkkatason ja tuottavuuden työpaikkoja. Näiden yritysten kasvu on ollut nopeampaa kuin kotimaisten yritysten, mutta samalla työpaikkoja häviää jonkin verran enemmän. – Aineistossa oli paljon maahanmuuttajataustaisia yrityksiä, jotka vähentävät henkilökuntaa eli ne ovat siinä mielessä dynaamisia. Niissä esiintyi poikkeuksellisen paljon työpaikkojen vaihtuvuutta. Piirre voi liittyä siihen, että oletettavasti täällä on paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, usein nuoria, jotka ovat tyypillisesti dynaamisia työmarkkinoilla, sillä heidän siirtymisvalmiutensa on muita suurempi. Kyse voi olla myös siitä, että nimenomaan matalan palkkatason yritykset ovat lisänneet työvoimaansa. Palkkaerot eivät ole kaventuneet Vaikka palkkataso kyseisissä yrityksissä on 22 prosenttia matalampi kuin kotimaisissa yrityksissä, keskipalkat ovat niissä nousseet keskimäärin nopeammin kuin muualla. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että siitä huolimatta yritysten väliset palkkaerot eivät ole kaventuneet, vaan pikemminkin kasvaneet. – Selitys on se, että olemassa olevien työpaikkojen palkat kasvavat nopeasti, mutta samalla maahanmuuttajataustaisiin yrityksiin syntyy koko ajan uusia matalapalkkaisia tehtäviä. Tämä pitää keskipalkkaeroa yllä. Toisaalta se kertoo Malirannan mukaan myös siitä, että maahanmuuttajataustaiset yritykset ovat hyvä työllistämisväylä: kun työssä oppimista tulee, palkat lähtevät nousuun. Hän arvelee niiden tarjoavan työpaikkoja mahdollisesti myös heikommin osaaville ihmisille. Maahanmuuttajayritysten erityispiirteisiin kuuluu myös palkkojen herkkä suhdannepolitiikka, joka tarkoittaa sitä, että laskusuhdanteen aikana palkat nousevat hitaasti tai jopa laskevat ja noususuhdanteen aikana ne kasvavat melko voimakkaastikin. – Tämä oli yllättävä seikka. Meillä näyttäisi olevan joukko yrityksiä, jotka toimivat sellaisilla työmarkkinasäännöillä, joka sallii palkkajoustavuutta. Emme pystyneet tässä tutkimuksessa selvittämään, mistä se johtuu. Yrityksillä muita täydentävä rooli Tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaisten yritysten tuotanto on kasvanut voimakkaammin kuin paikallisissa kotimaisissa yrityksissä tai globaalisti toimivissa kotimaisissa tai ulkomaisissa yrityksissä. Tuotannon kasvu näyttäisi perustuvan voimakkaaseen työpanoksen kasvuun eikä hyvään työn tuottavuuden kasvuun. Malirannan mukaan tällä saattaa olla kansantalouden tuottavuuskasvua hidastava vaikutus. – Koko yrityssektorin dynamiikassa näyttäisi näiden tulosten perusteella siltä, että maahanmuuttajataustaisilla yrityksillä on oma, muita täydentävä roolinsa. Ne luovat työpaikkoja, mutta niillä on matala tuottavuus ja matala palkkataso. Seuraavaksi olisi kiinnostavaa selvittää, keitä yritykset työllistävät. Maahanmuuttajataustaisia yrityksiä oli Suomessa vuonna 2016 vajaat 4 000. Niiden prosenttiosuus kaikista yrityksistä on 4,6. Ne ovat kooltaan keskimääräistä pienempiä yrityksiä: keskikoko on 4,4 henkilöä. Maahanmuuttajataustaisissa yrityksissä palkat joustavat herkemmin suhdannetilanteen mukaan kuin muissa yrityksissä. Ne luovat uusia työpaikkoja ja työllistävät mahdollisesti myös heikommin koulutettua väkeä. Työpaikkoja myös häviää niistä jonkin verran enemmän kuin muissa yrityksissä. Keskipalkka on maahanmuuttajataustaisessa yrityksessä 22 prosenttia alhaisempi kuin kantaväestön yrityksissä, mutta keskipalkat nousevat niissä muita yrityksiä nopeammin. Palkkaeroa pitää yllä muun muassa se, että kyseisiin yrityksiin muodostuu koko ajan uusia matalapalkkaisia tehtäviä. Tiedot kävivät ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Mika Malirannan ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikön Satu Nurmen tutkimuksesta Maahanmuuttajataustaiset, paikalliset ja globaalit yritykset Suomen työpaikka- ja tuotantorakenteiden muutoksessa.