Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hurjia tuloksia takova moukarinainen päätyi lajin pariin puolivahingossa – Vanhan SE:n rikkominen oli suuri hetki: ”Pari vuotta oli kyselty koska on ennätyksen vuoro”

Krista Tervo päätyi ensi kertaa moukaririnkiin puolivahingossa, mutta sen jälkeen ura on mennyt eteenpäin kuin juna – ei hurjastellen, vaan vakaan tasaisesti kiihdyttäen. Nyt Tervo on lajinsa kärkikymmenikössä maailmantilastossa. Suomen ennätys on vakaasti hänen hyppysissään. Kauden tavoitekin ylittyi heti kesän ensimmäisessä kilpailussa. – Ajattelin ennen kautta, että olisi aika kova juttu, jos tänä kesänä menisi yli 71 metriä, Tervo, 22, nauraa. Hän aloitti kilpailukauden ryminällä Somerolla 6. kesäkuuta. Moukari lensi parhaalla heitolla 71,93. Oma ennätys ja SE parani melkein kahdella metrillä. Heinäkuun lopulla Somerolla Tervo pani vielä hiukan paremmaksi heittämällä uuden Suomen ennätyksen 72,12. – Nyt tuntuu, että ehkä ennätystä voisi vieläkin vähän parantaa. Ainakin sinne 72,5 metriin. Tekniikka ja fysiikka parantuneet Miten komeat kehitysharppaukset ovat syntyneet? Tervo löytää taustalta tiettyjä selittäviä tekijöitä. – Tekniikka on parantunut ja viime talvena saimme fysiikkaakin vietyä eteenpäin, hän sanoo. Kun heittäjä puhuu Me-muodossa, hän tarkoittaa itseään ja valmentaja Jukka Vihtosta . Kaksikon yhteistyö alkoi jo viime vuosikymmenen alkupuolella. – Minulla oli vuoden verran toinen kaveri valmentajana, mutta vuoden 2011–2012 vaihteessa aloitimme Jukan kanssa. Kesällä 2013 Tervo otti ensimmäisen SM-mitalinsa. Hän oli toinen 16-vuotiaiden SM-kisojen moukarissa. – Silloin alkoi jotenkin heittämisen punainen lanka löytyä. Olin sitä ennen pari vuotta aika huono. Onneksi Jukka ei menettänyt uskoaan. Kestävyysjuoksusta lekan varteen Tervon vanhemmat harrastivat kestävyysjuoksua ja hiihtoa. Tervo harrasti aluksi juoksua, painia, uintia ja pelasi jalkapalloa. Vuonna 2011 hän kisasi ikäluokan SM-kisoissa 2 000 metrin juoksussa. Moukaria hän kokeili ensi kerran vuonna 2009. – Olimme menossa seuraotteluun ja meidän seurallamme ei ollut edustajaa moukarinheitossa. Sanoin, että minä voin mennä, vaikken ollut koskaan aiemmin heittänyt moukaria. Rakkaus lajiin ei syntynyt heti ensi kerralla. – Sen verran muistan, että sain jotenkin moukarin ulos ringistä. Viskasin sen vain ilman pyörähdyksiä menemään. Seuraavana vuonna silloinen seura tarvitsi taas edustajaa moukariin. Ja taas Tervo otti haasteen vastaan. – Sitten 2011 aloin oikeasti panostaa moukarinheittoon. Suuri hetki Jyväskylässä Kehitystä alkoi parin alkuvuoden hakemisen jälkeen tulla nopeasti. 2014 Tervo voitti jo 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden. 2015 hän heitti naisten moukaria ensi kertaa yli 60 metriä. Kaksi vuotta myöhemmin ennätys oli jo 68,27. Kesällä 2018 Tervo kiskaisi Mia Strömmerin vanhan Suomen ennätyksen (69,63) tuntumaan. Kesäkuun 9. leka putosi Jyväskylässä lukemiin 69,42. Suuri hetki koitti 19. kesäkuuta 2019 Jyväskylässä. Tervo rikkoi ensimmäisenä suomalaisnaisena 70 metrin rajan ja vei ennätyksen Strömmeriltä tuloksellaan 70,18. – Minulta oli jo pari vuotta kyselty koko ajan, että koska on SE:n vuoro. Sitten se onnistui. Päässä löi jotenkin tyhjää heiton jälkeen. En oikein muista siitä mitään. Lähinnä siinä oli semmoinen olo, että vihdoinkin. Hurjia tuloksia, vähän julkisuutta Naisten pika-aidat on ollut jo parin vuoden ajan yleisurheilun kuumin ja puhutuin laji Suomessa. Moukarinheitto saa selvästi vähemmän mediahuomiota, vaikka lajin taso on kova. Miesten puolella Aaron Kangas on ennätyksellään 79,05 miesten maailmantilaston kolmas. Tervo on naisten tilastossa kahdeksas ja Silja Kosonen 11:s. – Kyllä sen on huomannut, ettei moukarista uutisoida niin paljon kuin joistakin muista lajeista, mutta on sen arvostus parantunut, Tervo arvelee. Tervo on asunut vuoden verran Tampereella. Syksyllä hän aloittaa sairaanhoitajaopinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa. Moukarinheitossa seuraava tavoite on jatkaa mestaruusputkea Kalevan kisoissa (13.–16.8.). Tervo on voittanut mestaruuden kolmena vuonna peräkkäin. – Mestaruudesta tulee kova kamppailu. Silja (Kosonen) tarjoaa hyvän haasteen ja on siellä muitakin, Tervo ennakoi. Pitemmän tähtäimen suunnitelma on parantaa tuloksia tasaisesti vuosi vuodelta. – Vuoden 2024 olympiakisoissa on kova tähtäin, mutta aikaa on sen jälkeenkin. Moukarinheittäjät ovat 30 vuoden paikkeilla parhaimmillaan.