Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Uutta tietoa: Tredussa eilen uhkailleella oli mukanaan puukko – teosta epäillään päihtynyttä, noin 30-vuotiasta miestä

Maanantaina välikohtauksen Tredun tiloissa Tampereen Nekalassa aiheuttanut henkilö oli poliisin mukaan noin 30-vuotias mies. Tutkinnanjohtaja Juha Myllymäki kertoo, että epäilty uhkaaja oli teon tehdessään päihtyneen oloinen. Mies aiheutti maanantaina aamupäivällä Ammattioppilaitos Tredun tiloissa Ajokinkujalla. Mieheltä löytyi puukko, mutta poliisin tietojen mukaan kukaan ei saanut vammoja Ajokinkujalla. Epäillyn ja muiden asianosaisten kuulustelut alkavat tiistaiaamuna. Tilanne Tampereen Nekalassa maanantaina aamupäivällä kello 11 jälkeen oli nopeasti ohi. – Uhkaava tilanne tapahtui koulun käytävällä, ja epäilty otettiin kiinni ruokalasta, kertoo Myllymäki. Vielä ei ole selvillä, onko kyseessä koulun nykyinen oppilas. Miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta. Häneltä löytyi pieni määrä huumausainetta.